perjantai 16. lokakuuta 2020

16.10.2020 Kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia korotetaan 0,4 %

 Kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia korotetaan 0,4 %

Kela on vahvistanut vuoden 2021 kansaneläkeindeksin pisteluvun. Kelan maksamia etuuksia korotetaan ensi vuonna 0,4 % kansaneläkeindeksin perusteella.


Suurin osa Kelan etuuksista on sidottu kansaneläkeindeksiin. Kansaneläkeindeksi seuraa elinkustannusindeksiä, jonka Tilastokeskus laskee keskeisten hyödykkeiden hintatietojen perusteella. Näin etuuksien ostovoima pyritään säilyttämään hintojen muuttuessa.


Lain mukaan Kela vahvistaa lokakuun loppuun mennessä seuraavan kalenterivuoden kansaneläkeindeksin pisteluvun. Vuonna 2021 pisteluku on 1639 (vuonna 2020 se on 1633). Pisteluku kasvaa siis 0,4 %. Indeksitarkistus lisää Kelan etuusmenoja arviolta 24 miljoonaa vuonna 2021.


Indeksitarkistuksen vuoksi esimerkiksi 

yksinasuvan täysi kansaneläke suurenee 662,86 eurosta 665,29 euroon, 

takuueläkkeen täysi määrä suurenee 834,52 eurosta 837,59 euroon 

ja eläkettä saavan hoitotuen perusmäärä suurenee 71,21 eurosta 71,48 euroon.


Lisäksi esimerkiksi 

lasten kotihoidon tuen hoitoraha yhdestä alle 3-vuotiaasta lapsesta suurenee 341,69 eurosta 342,95 euroon ja 

sairauspäivärahan vähimmäismäärä suurenee 28,94 eurosta 29,05 euroon.


Etuuksiin liittyviä euromääriä ja tulorajoja 1.1.2021 alkaen

06.01.2025 UUSI VUOSI 2025

 HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2025 ! Ensimmäiset päivät flunssan kourissa. Tili tuli ja tili meni maksoin laskut pois, eli nekin mitkä roikkuneet marr...