maanantai 21. lokakuuta 2019

21.10.2019 VELOISTA SELVIYTYMINEN

VELOISTA SELVIYTYMINEN

Jos raha-asiasi menevät pahasti solmuun ja sinusta tuntuu, että et selviä yksin, voit pyytää apua oman kuntasi talous- ja velkaneuvojalta. Usein tilanne korjautuu nopeilla ja yksinkertaisilla keinoilla, mutta joskus ongelmien ratkaisu vaatii paljon aikaa, työtä, sitkeyttä sekä omien kulutustottumusten muuttamista. Mitä nopeammin puutut asiaan, sitä helpompaa sen ratkaiseminen on.


RATKAISU MONELLA TAPAA

Maksuvaikeuksia ja velkaongelmia voidaan ratkaista monilla eri tavoilla. Parasta olisi, jos ongelmat saataisiin ratkaistua vapaaehtoisilla järjestelyillä.

APUA ERI TAHOILTA

Jos maksukykysi on heikentynyt pysyvästi ja velkasi ovat tuloihin nähden kohtuuttoman suuret eikä velkamäärän alentamiseen päästä vapaaehtoisneuvotteluilla, kannattaa selvittää mahdollisuus päästä yksityishenkilön velkajärjestelyyn tuomioistuimen kautta. Tällöin velat tulevat yleensä viidessä vuodessa maksetuiksi. Edellytyksenä on kuitenkin se, että käytät kaiken maksuvarasi, jonka tänä aikana voit hankkia, velkojen maksuun. Oman kuntasi talous- ja velkaneuvoja avustaa hakemuksen tekemisessä. Kunnallinen neuvonta on maksutonta.

Joissakin tapauksissa maksuvaikeudet eivät ratkea velkajärjestelyillä. Tällöin velkaongelman kanssa on tultava toimeen mahdollisimman hyvin, vaikka velat ovat perinnässä ja ulosotossa. Apua velkojen hoitamiseen saa oman kuntasi talous- ja velkaneuvojilta. Lisäksi Takuusäätiön Velkalinja tarjoaa puhelinneuvontaa.

Maksuvaikeuksissa olevan kannattaa ottaa yhteyttä myös velkojiin tai velkoja perivään perintätoimistoon. Jos velka on jo ulosotossa, ota yhteys asiaa hoitavaan ulosottomieheen.

SELVITÄ SOSIAALIEDUT JA TARKISTA VEROTUS

Sosiaaliedut ovat monesti tärkeitä taloudellisen selviytymisen kannalta. Tästä syystä sinun kannattaakin selvittää mahdollisuutesi saada sosiaalietuuksia kunnalta tai Kelalta. Varaudu kuitenkin siihen, että tukien maksu saattaa kestää jonkin aikaa.

Myös verotus kannattaa tarkistaa, sillä monet julkiset palvelut ja maksut, määräytyvät tulojen mukaan. Jos tulosi pienenevät, veroprosentti kannattaa muuttaa tuloja vastaavaksi verottajan sivuilla.

Lisätietoja oman kuntasi talous- ja velkaneuvonnasta saat esimerkiksi Valtionkonttori kansalaisneuvonnasta.

14.12.2024 VUODEN 2024 MUISTOJA

 VUODEN 2024 MUISTOJA Tämä vuosi on ollut kaiken kaikkiaan ihan hyvä.  Taloudellisesti pikkasen tiukka, mutta Elisan laskujen kanssa tehnyt ...