08.01.2017 TAMMIKUUSSA

Olen unohtanut kertoa teille.
Lopetin välitystilin perusturvassa.
Eivät panneet vastaan, sanoivat vaan, jos tuntuu vaikealta selvitä maksuista, tulet sitten uudelleen asiakkaaksi.
Syy, Kelalta tuli toimeentulotuki minun tilille.
Hoidin Kelan maksamasta toimeentulotuesta pankkilainan 266 € ja 185,86 €  ja puhelinlasku 62,87 € omavastuu osuus vuokrasta.
Pikkasen jäi  151,04  € .
Sitä vaalin,  kuin kultaa tililläni.
Maksusitoomuksen sain Kelalta lääkkeisiin, ja niitä sitten hainkin.
Oli helppoa, esitin vaan Kela-kortin ja lääkkeet kassiin ja kotiin.

Piti kyllä olla niin, että olisi mennyt suoraan loppu vuokra toimeentulotuesta, mutta ei nyt vielä pelittännyt Kelassa tämä palvelu.
Käyn siellä  antamassa palautetta.
Jos, sitten ensi kuussa.
Ollaan kaikin puolin viisaampia. Niin asiakkaat, kuin Kelan asiakaspalvelijat.

Kelalta on odotettavissa minun työmarkkinatuesta perintä, jonka he ovat maksaneet minulle ennakkoon toimeentulotuessa, mutta eivät voi ottaa kulukorvausta 9 € per päivä, vaan se on maksettava minulle, koska on ylimääräistä tuloa kuntouttavan työtoiminnan myötä.

"Perintä ja kuittaus odotettavissa olevasta etuudesta
Jos perustoimeentulotukea on myönnetty ennakkoa odotettavissa olevaa etuutta vastaan, Kela voi periä tai kuitata toimeentulotuen odotettavissa olevasta etuudesta ilman, että asiassa tarvitsee tehdä hakemusta hallinto-oikeudelle."

Tämän blogin suosituimmat tekstit

08.04.2019 Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelkaa

08.09.2023 SOITTO KELASTA

14.11.2023 PETTYMYS JA SIITÄ YLI, PÄÄSTÄ IRTI