keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

29.7.2015 SAMAA VANHAA ... ELOKUUSSAKIN

Taas tulossa oikein mukava, köyhä kuukausi elokuu .
Entistä enemmän tiukempi. 

Tyhmänä jätin viime kuussa maksamatta puhelinlaskun ja niinpä nyt sitten on kahden kuukauden puhelinlasku maksussa, eli 102,65 € . 
Joten elämiseen jää tässä tulevassa elokuussa 100 € + 21 € . 
Voi hyvänen aika. Tälläisissä tilanteissa se toivottomuus tulee hyvin nopeasti mieleen. 

Millä ja miten elän, mitään ylimääräistä ei voi hankkia, joten se passi odottelee yhä vieläkin uusimista. 
Tai voinhan minä sen uusia, ja elämiseen jää sitten 71 € . 
Taidan tehdä niin, koetan selviäkö tulevasta kuukaudesta. 
Mitä luulette, näillä kokemuksilla mitä minulle on sattunut ja tapahtunut, varmasti selviän. 
Voisi vaikka muutama kilonkin tippua. 

Toteamus, eli mikään ei tule muuttumaan tässä tulevassa elokuussa. 
Nämä on hyviä laskelmia näin edellisen kuukauden puolella, osaan varautua muutaman päivän tulevaan. 

Hyvin tämäkin syksy alkaa, jos vaikka helteen alkaa. Yhtä toivotonta , kuin minun talous.

Paremmin minulla asiat kuitenkin kuin :  28.07.2014  HARMITTAA IHAN VIETÄVÄSTI , tai edellisen vuoden  29.8.2013 SAIN KARVAASTI KOKEA SEN ..... ITKU !!

Saan olla onnellinen , kuitenkin tämän hetkisestä tilanteestani. 

29.7.2015 EU:n elintarvikeavun jakaminen käynnistyy lokakuussa – kallista maitojauhetta odotetaan jo

 KOTIMAA
Kotimaa 27.7.2015 klo 8:25 | päivitetty 27.7.2015 klo 8:25
EU:n elintarvikeavun jakaminen käynnistyy lokakuussa – kallista maitojauhetta odotetaan jo
Työttömyyden lisääntyminen lisää ruoka-avun tarvitsijoiden määrää, mutta viipeellä. Apuun turvaudutaan yleensä siinä vaiheessa, kun pudotaan ansiosidoinnaiselta peruspäivärahalle.
Kuvassa mies purkaa EU-ruoka-apupussia, jossa on jauhoja ja näkkileipää

Kuvassa mies purkaa EU-ruoka-apupussia, jossa on jauhoja ja näkkileipää
Kuva: Yle / Kia-Frega Prepula
EU:n elintarvikeapu käynnistyy uudelleen lokakuussa, pitkäksi venyneen tauon jälkeen.

Elintarvikeavun jakajiksi on ilmoittautunut 34 yhdistystä, kirkollista toimijaa tai järjestöä. Määrä on aiempaa suurempi ja mukana on myös uusia toimijoita.

EU-ruoka-apua koordinoi Suomessa Maaseutuvirasto Mavi. Katkos avun jakelussa venyi arvioitua pidemmäksi ja monet toimijat ovat jo ehtineet kysellä sen perään.
–  Tieto siitä, että ruoka-apua on toivottu aiemmin on tullut myös Maviin asti. Olemme tehneet kaiken voitavamme, että elintarvikkeet saadaan jakoon mahdollisimman pian, Tuomas Viitasaari Mavista sanoo.
Virasto kilpailuttaa parhaillaan elintarvikkeiden toimittajia. Sopimukset vahvistuvat elokuussa, jonka jälkeen tiedetään kuinka paljon apua pystytään jakamaan.

Ruokatoimitukset avun jakajille pyritään aloittamaan lokakuussa.
– Kuljetukset aloitetaan Pohjois-Suomen toimitusosositteista, eli ensimmäisenä apukuljetus lähtee todennäköisesti lokakuun alkupuolella, Tuomas Viitasaari sanoo.

Irtisanomiset näkyvät ruoka-avun tarpeessa

Tampereen seurakuntien ruoka-apua koordinoiva Salme Asunen odottaa syksystä rankkaa. Seurakunnat jakavat vuosittain noin 20 000 apupakettia ja määrä lisääntyy 1 000-2 000:lla vuodessa.
Asusen mukaan työttömyyden lisääntyminen lisää ruoka-avun tarvitsijoiden määrää, mutta viipeellä.
– Niin kauan, kuin ihmiset saavat ansiosidonnaista, ei yleensä tarvitse turvautua ruoka-apuun. Mutta sitten, kun tulee 300 tai 500 päivää täyteen, pudotaan tyhjän päälle.

Kallista maitojauhetta odotetaan kiihkeimmin
Tänä syksynä EU-apuna jaettavien tuotteiden lista on entuudestaan tuttu: vehnäjauho, sämpyläjauho, puurohiutale, pastatuote, lihasäilyke, hapankorppu, mysli, valmisateria-ainespussi, hernekeitto ja maitojauhe.
–Tuotteet ovat valikoituneet aikaisemman ruoka-apu ohjelman elintarvikkeita jakavien järjestöjen toivomukset huomioiden, pitkän säilytysajan, varastoitavuuden sekä monipuolista ruokavaliota tukevien tuotteiden perusteella. Elintarvikkeet tulevat olemaan samat, kuin aikaisemminkin, Tuomas Viitasaari sanoo.

Tällä hetkellä ruoka jakavat järjestöt ja yhteisöt jakavat lähinnä kaupoilta ja suoraan tuottajilta saatua ruokaa. Esimerkiksi Tampereen seurakunnat ostavat lisäksi perustarvikkeita kuten margariinia, kauraryynejä ja kananmunia.
– Esimerkiksi maitojauhe on hyvin suosittu. Se on kallis ostaa ja ihmiset käyttävät sitä hyvin paljon, sanoo Salme Asunen.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

50 000 LUKIJAN RAJAPYYKKI MENI RIKKI

Kiitos kovasti teille !
Aluksi kun aloitin tätä kirjoittamaan, en edes kuvitellut, että jaksaisin näin kauan kirjoittaa blogiani.
Ja alkuhan olikin todella vaikeaa, ottaa askel ja kertoa mitä, miten ja miksi näin on minun elämässäni tapahtunut.
Kaikkihan on monen asian summa. Mutta, itseäni soimaan välillä. Siitä pitäisi päästä. Koska näitä asioita ei mikään muuta muuksi.
Näiden velkojen ja asioiden laita pysyy minun elämässäni, vuosien saatossa olen varmaan viisastunut.
Velkaahan en ole enää saanut mistään, koska luottotietoni ovat olleet poissa jo kolme vuotta.

Hyväntekijöitä elämässäni on riittänyt, ja niistäkin olen todella kiitollinen.
On kuin olisi joulu, kun saa paketin, jossa jollekin ylimääräistä on minulle todella tarpeen.
Olen myös kirjoittanut apujärjestöihin ja Arkiapuri ja Avustuksia vähävaraisille , myös niistä olen saanut apua.
Ja kaikkein suurin auttaja on ollut oman kuntani seurakunta.
He tietävät ahdinkoni, jonka on heillekin kertonut.
Avoimuus ja rehellisyys, on minun kannalta tärkeimpiä asioita, jotka luovat auttajiin auttamisen halun.

Mutta noissakin avustusjärjestöissä on ajat, miten siellä annetaan olla ilmoituksen, puoli vuotta tai muu aika, ja koska uuden hakemuksen voi laittaa, täytyy olla erittäin hyvät perustelut . Arkiapurissa, olen sanonut, että apua voi antaa toisille, niin akuuttia tarvetta ei minulla ole.
Ja noissa useasti lapsiperheet ja sairaat menevät ihmisten avustusten saajiksi. Mikä onkin oikein.

Tilanteet muuttuvat, kuten minullakin. Ajoittain avuntarve isompi, kuin toisinaan, pärjään ihan hyvinkin. Jos jokin yllättävä meno, kodinkoneen mennessä rikki tai talousasioiden tukien muutokset , talous ihan sekaisin.

Aina välillä, se on vaan niin toivotonta, ettei meinaa millään päästä taas elämästä kiinni.

Mutta, niin kauan kun on toivoa ja uskoa, että selviän kyllä tästä, ja sitten toivon saavani kuntoon elämäni.
Terveyttä toivon. Taloudellisten asioiden oikeanlaista hoitamista. Ei ylimääräistä velkaa, ja enhän sitä saakkaan, kun ei ole luottotietoja.

Kiitos vielä kerran.
Blogini lukijat.


maanantai 20. heinäkuuta 2015

20.07.2015 EI PÄÄTÄ, EI HÄNTÄÄ

 Ulosottovelka saman verran kuin, joku saa kuukausiansioita 21 883,22 €.
Perinnän keskettäneitä ei saatu  listattua, mutta odottelevat minun rikastumista ja sitten iskevät.
Varmaan arviolta  noin 10 000 € .
Pankkilainan saldo tässä kuussa 8 562,20 €

 Ei päätä, ei häntää.
Sen verran ollut suuret ...tukset päällä, että meinannut mennä jo sormi suuhun , mistä moiset tuntemukset.
Varmaankin osittain, tästä hitonmoisesta tilanteesta, kun ei tule mitään selvyyttä mistään.
Narketaa pientä ihmistä tosi kovaa sisältä päin
Välillä minä jaksankin näitä oloja, mutta sitten tällainen vaihe.

Ja tuo vanha vaiva kateus! Kateushan vie kalatkin järvestä sanotaan.
Mutta, joo se kun joku kertoo ostaneensa halvalla vaatteita, juuri sellaisia mitä itsekin tarvitsisi.
Alennusmyynneissä, kuulemma 50 % halvemmalla, mutta kumminkin maksaneet 50 € tms.
Niin, koskas minä viimeksi ostin oikein kunnon vaatteita, taisi olla viime syksyllä, kun sain sen syntymäpäivärahani. Kerralla meni melkein koko raha, ja sitten taas nuoltiin sormia.

Lehtien palstoilla kanssa kun noita annettu jollekin jotakin isompaa, siinäkin tulee, miksi ei minulle, joku voisi todellakin maksaa minun velat, ja mun elämä varmasti muuttuisi sillä sekunnilla parempaan suuntaan, saisin ruveta oikein kunnolla alkaa parantaa omaa elämänlaatuani.
Ne joita on autettu, ovatkin olleet perheellisiä, ahdingossa, asunnottomia, tms. Mutta me yksin eläjät jäädään usein noiden auttajien tietämättömyyteen, kun ei meistä niin isoa haloota pidetä.
Ja aina vedotaan siihen, että itse olemme tähän jamaan itsemme saattaneet. No mutta, sekin on totta. Mutta ei meitä sittenkään tarvitse aliarvioida, ollaan yhtä lailla tärkeitä, kuin kuka tahansa pomo, tai Tasavallan Presidentti. Ihmisyys, välittäminen ja kunnioittaminen.

Mutta ei niin ei. Välistä vaan niin on että pitää purkaa, marista, surkutella, anoa , pyytää, toivoa ja lopulta uskoa. Juu, juu .....

Teen niin tai näin, aina joudut pettymään ja huomaat , että elämä vaan ei mene niin kuin haluaa, vaikka kuinka sanotaan , että kun toivoo hyvää niin sitä myöskin saa.
Mutta kun rypee tässä suossa melkein päätään myöden, melkein sinne lopulta hukkuu kokonaan.

Välistä tuntuu , että pää hajoo, ei itsekkään kestä tätä.
Mutta jostain se toivo kumminkin taas nostaa päätään, ja roikutaan löysässä hirressä seuraavaan notkahdukseen ylös tai alaspäin.

Jos laittaisi julkisen avustuspyynnön, niin kuinkahan kävisi. Auttaisikohan minua kukaan, vaikka joku kuuluisuus , perintönä tai lahjoituksena, tai hyvää hyvyyttään  vai täytyyköhän  vain ihmisen itsensä olla niin vahva ja päättää, että tämä velkahelvetti loppuu jonain kauniina päivänä, ja sillä siisti. Jaksetaanko me näiden taakkojemme alla, jotka ovat tulleet liiasta velanotosta, ja löysästä luotonannosta pikavippifirmoista. Köyhän taivas oli se silloin. Elämiseen .Jaksetaan ehkä joskus taas , mutta tällä hetkellä minä en vaan yksinkertaisesti jaksa tätä suota tarpoa.

Olisipa aikakone ja siirtäisi , joko eteenpäin , niin ettei olisi velkoja. Tai sitten takaisin päin , niin etten olisi ottanut niitä velkoja. Kuitenkin noitten välissä on tämä ajankohta ja ei se miksikään muutu.

Tuolla netissä on sellainen ryhmä kuin :Kuunteleeko kukaan köyhää ? Niin, kuunteleeko kukaan todellakaan köyhää.

Numeroita pyöritellään, ja aikaisen moni minun tilassa tälläkin hetkellä, syöverit todellakin syvällä. Ja ulospääsyä ei ole... Onneksi,  minulla sentäs asunto, vuokrakin sellainen , vaikka muut laskutkin ulosotossa, puhelinlaskunkin X2 sain siirrettyä ensikuun loppuun, mutta summahan olikin sitten 110 € , että repikää siitä.

No mutta, helpottihan tämäkin jo mua pikkasen.

Varmaan lukijoille ahdistavaa tekstiä, mutta purkaus tänne minulle ainoa keino avautua. Ehkä terapiakin olisi pikku hiljalleen tarpeen, mutta kesätauot, niin sitten elokuulle. Niin jatkan siitä taas, siellä seurakunnassa juttelemassa, ja sairaanhoitajan jutulla . Pakko.  Koetan siihen saakka taas pyristellä .

torstai 16. heinäkuuta 2015

16.07.2015 SUOMEN LEHTIEN JUTTUJA ! KOMMENTOINTIA MINUN SUULLA

Ensimmäinen juttuhan oli kuinka toimeentulotukea annetaan lasten harrastustoimintaan.
Juu annetaan, kunhan virkailijat pääsevät siitä yhteisymmärrykseen.
Lapsiahan pitää kannustaa sosiaalisuuteen ja harrastustoimintahan on juuri sellaista.
Uimalippuja ja kultturilippuja olen myös itsekin saanut, uimalippuja jonkin verran vielä jäljellä, vaikka oli vaan 10 kerran sarjalippu.
Kultturiseteleistäkin jäi muutama käyttämättä, kun en ole niin kovin museo tai teattereissa kävijä, teatteriin olisin mennyt, mutta kaikki mieleiset näytännöt olivat loppuunmyytyjä.

Kela alkaa jakaa rahaa aivan uudessa mittakaavassa.
Ensimmäiseksi pitäisi tarkistaa toimeentulotuen perusosat ajan tasalle.
Ja päättää koko Suomen kuntien ja kaupunkien yhtenäinen toimintatapa, kaikissa paikoissa samanlaiset säännöt, toimeentulotuen saamiseksi. Tai sen harkinnanvaraisen saaminen.
Saas nähdä kuinka Kela saa asiat järjestykseen. Jättäähän kela kumminkin ne vaikeimmat tapaukset edelleen perusturvan asiakkaiksi. Eli katsotaan miten, sitten loppupelissä muutos tulee olemaan erilainen.

Sitten on tämä Bemari juttu. meillä jokaisellahan on omanlainen tapa elää, ja jokaisella omat menonsa. Jos itse katsoo olevansa oikeutettu saamaan ruokajonossa osansa.
Bemarin omistajalla , oliskohan mahdollista myydä autoaa, muistan joskus kun ns. rikkaana pikavippi/kulutsluottojen omaavana harkitsin auton hankkimista, mutta kulut ja verot olivat sen verran kovia, että asia jäi vain haaveeksi.
Bemarin omistajalla voi olla autostaan velkaa, ja voikohan silloin myydä autoa, muistan että autokauppias ottaa siitä osansa , ja jäisiköhän tuo ihan tappiolle.
Kannattaisi myös miettiä sitä, mistä voisi luopua, asioittensa saamiseksi kuntoon.
Ei tietty ole minun ongelmani. Mutta hän voi viedä leivän joltain sellaiselta , joka sitä enemmän tarvitsee.
Jokaisellahan on tietty oikeus, mutta kannattaa miettiä, miksi tuohon tilanteeseen on tultu.

Kommentit tuohon Bemari asiaan olivat minun mielestäni, ihan asiallisia.

Sitten Arajärjen mielipide siitä, että leipäjonot keskustaan.
Häpeä, niin hakijalla, voisikohan kenties karsia ns. aiheettomia leivänhakijoita.
Suomi kyllä pääsisi melkein  samoihin otsikoihin Kreikan kanssa.

Onhan tietty minunkin laitettava oma tilanteeni.
Itse aivan itse olen velkaantunut vapaaehtoisesti.
Tarkastellen tilannettani, olenko oppinut mitään, olen.
Olemalla armollinen itselleni, olen hoitanut velvollisuuteni, ajautunut ulosottoon, vain sen takia, kun en enää pysynyt hoitamaan velkojani. Vain yhden lainan jätin maksuun, eli sen pankkilainan , jota takaa sukulaiset, niin tyhmä en halua olla, että laittaisin heidät maksumiehiksi, ainoastaan sen takia, että itsellini jäisi kuukaudessa 266€  elämiseen, sen verran minulla olisi enemmän rahaa, kuin nyt 8 € tilillä, pystyisin maksamaan puhelinlaskuni, enkä joutuisi siihen, että puhelinoperaattori sulkee liittymäni, ja veloittaa taas aukaisusta, yhtä paljon kun, laskuni nyt on. Se antaa taas aihetta miettiä, tulevaisuutta, minkä valinnan teen ja mitä en.
Maksuvapaita en ole kysynyt, kun rikkausaikanai niitä käytin harva sen vuosi.
nyt on jokin tavoite asetettu, eli 2018 vuonna, olen tähän aikaan velaton, pankkilaina vapaa, mutta ulosotossa summat vaan lisääntyy, korkojen kasvaessa, vuosi vuodelta.

Elämä on valintoja täynnä, ja jokainen meistä kantaa sen valinnan itse, ja vastaa siitä.

Olenhan minä jo kolme vuotta kituuttanut. Ja vielä kolme vuotta edessäpäin.

15.07.2015 SK: Pentti Arajärven ehdotus: "Leipäjonot keskustoihin, että meitä hävettäisi"

SK: Pentti Arajärven ehdotus: "Leipäjonot keskustoihin, että meitä hävettäisi"
SK: Pentti Arajärven ehdotus: "Leipäjonot keskustoihin, että meitä hävettäisi"
Keskiviikko 15.7.2015 klo 00.15  
Professori Pentti Arajärvi osallistui Kansanvalistusseuran järjestämään keskusteluun Porin Suomi-Areenassa ja ehdotti leipäjonojen siirtämistä kaupunkien keskustoihin, uutisoi Satakunnan Kansa.

Pentti Arajärvi pohti, olisiko hyvä asia, jos leipäjonot siirrettäisiin kaupunkien keskustoihin.

Kansalaisaktivisti Maryan Abdulkar oli kuitenkin toista mieltä ja piti nykyisiä sijainteja hyvänä.

- Jos leipäjono olisi Senaatintorilla niin kuka häpeää kantaa, jonottaja vai me, kysyi Abdulkar Satakunnan Kansan mukaan.
 Ehdotusta puolestaan tuki europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen.

Vuonna 2012 tutkimuksen mukaan, joka kolmas jonossa ollut piti nöyryyttävänä asiana ruuan hakemista. Uuden tutkimuksen mukaan vuonna 2014 häpeä oli hieman lieventynyt. Tällöin Helsingissä ruoka-apua jakavan yhdistyksen toiminnanjohtaja Heikki Hursti pohti, että leipäjonojen esillä olo esimerkiksi mediassa on hieman parantanut asiaa.

Lähde: Satakunnan Kansa

16.07.2015 Suomen kansan suusta , kommentteja IL 12.06.2015 Leipäjono juttuun

 - Suuri syy leipäjonojen kasvamiseen on se, että monet, jotka tosiasiassa eivät taravitsisi sitä ruokaa, ovat keksineet, että hakemalla ruoan sieltä, voi säästää nekin rahat muuhun käyttöön. Ainakin Täällä kirkon ruokajonossa noin kolmannes on sellsia, joilla ei olesi tarvetta sellaiseen. Tyyppi esimerkki, kun yksi vanha rouva, minkkijakku päällä parkkeerasi auton siihen lähelle jonon päätä ja käppäili polleasti jonoon odottamaan vuoronumeroa. Samainen nainen joutui muutama päivä sen jäkeen pulaan ja menin auttamaan häntä ja silloin sain tietää syyn hänen "hätäänsä". Hänen mielestään hänellä on samanlainen oikeus saada ilmaista ruokaa kuin näillä "yhteiskunnan hylkiöilläkin" ja hän voi tehdä säästämillään rahoilla vaikka etelän matkan. Että sillä lailla. Ettei vaan joku saa enempää kuin minäkään. Tämä nyt oli tällainen ääripää, mutta kyllä sinne Mersulla päräytetään, joskin se jätetään häveliäästi vähän kauemmas, mutta kuitenkin ja yksikin mies kehui ostaneensa uuden palastimen, kun pitää kerätä ruokaa vietäväksi Pietariin vaimon sukulaisille, kun mennään käymään ja kaiken laisia lieveilmiöitä siihenkin hommaan mahtuu. En yhtään vähättele tarvitsijoiden hätää, mutta toivoisin, että se ruoka voitaisi jakaa niille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat ja nämä huijari voitaisi jotenkin häätää sieltä.

- Minulla on oikeus, teillä on vastuu.
Hyvätuloisilla on kieroutunut ajattelu. Elintaso ei saa laskea, minulla on oikeus 'bemariin'. Elintason lasku kuuluu köyhille.
EK edustaa tätä ajattelua.
Bemarit myyntiin vaan ja veneet, huvilat sun muut kanssa, kyllä niillä elää. Nyt halutaan kerjäämälläkin viety leipä viedä köyhiltä, että voi ajella sillä bemarilla.  

ELÄKELÄINEN KESÄKUUSTA ALKAEN

 ELÄKELÄINEN KESÄKUUSTA  ALKAEN  Kyllä on vielä opettelua, mielen puolella. Että, ei tarvitse olla yhteydessä Työvoimaviranomaisiin.    Olen...