Pitkästä aikaa ajattelin kirjoittaa kuulumisia sairaslomalaisen näkökulmasta.
Sairastellut olen toden teolla koko kevään, erinäisiä nivelsärkyjä, järkyttävä päänsärky ja muutamia
jalat niin kipeät, ettei tee mieli kävellä ja seuraavana hetkenä pyörällä ajo olikin sitten vihon viimeistä.
Borrelioosi todettiin helmikuussa ja siitä alkoi kaikenmaaliman kivut ja säryt.
Voihan tietty olla fibromyalgia, mutta ei ennen ole tällaistä kipua ollut kuvioissa.
Viime viikonloppuna olin sukulaisen mökillä, ja taas tuli punkki kinttuun. Viime vuonna kesän aikana
minusta irrotettiin 12 punkkia, joko itse tai terveydenhoitaja. Lähetin punkin nyt ensikertaa
tutkittavaksi Turun yliopistoon.
Päänsärystä tutkimukset vielä kesken kuvaavat ja päättävät sitten jatkosta.
On, kyllä ollut kaikenlaista.
Taloustilanne ollut todella haastava, kuinka pitää opetella laittamaan rahaa jemmaan loppukuuta varten
ja arvatkaa olenko onnistunut, no en. Kynsiä suurin piirtein syönyt loppukuun viimeiset päivät ja
toimeentulotuki, kun on tullut käynyt jotain hakemassa, mutta ei 16 € paljon saa, seuraava raha, kun
tulee 13 päivä. Mutta, hengissä olen kumminkin.
Salilla olen yrittänyt käydä, kuntoa nostattamassa, voimaa kyllä tullut, mutta sehän pääasia.
Kesää odotellen ja kärpäsiä. Ei itikoita !