keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

15.06.2022 OMA TILANNE

 Oma tilanteeni on ollut todella huono koko kevään.

Liika stressaaminen, sydän oireita, syömisen kanssa myös erittäin vaikea tilanne.

Lääkehoidot eivät tehoa, ja niistä ei ole apua. 

Lääkäri kirjoitti B-lausunnon toistaiseksi voimassa olevaksi.

Rahat stressaavat, olen unohtanut maksuja lähettää Kelaan. Ja perimiskulujen kanssa kun maksaa, niin huomattavasti suurempi summa. 

Juhannukseksi joudun turvautumaan seurakunnan ruokajakeluun. Mitä sieltä voin sitten saada, siitä ei tietoa.

Mitään retkiä ei tänä vuonna voi suunnitella, koska taloudellinen tilanne huonompi. 

Pojanpojan kanssa retket suuntautuvat mökille, onni on sukulaisen mökki. 

Häpeän ja nöyryytys tilanteesta on todella suuri. 

Varmasti jollain toisella voi olla vieläkin vaikeampi tilanne, yhtään sitä väheksymättä, meillä kaikilla on tilanteemme ja niistä selviäminen on meidän jokaiselle omanlainen retki.

Toivon meille kaikille kuitenkin, aurinkoista kesää, ja otetaan päivä kerrallaan, pienistäkin ilon hetkistä kaikki irti. 

Huominen voi olla parempi. 

Toivoa meillä kaikilla on. 

Olemme kaikki tärkeitä. 


06.01.2025 UUSI VUOSI 2025

 HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2025 ! Ensimmäiset päivät flunssan kourissa. Tili tuli ja tili meni maksoin laskut pois, eli nekin mitkä roikkuneet marr...