04.04.2016 Nuorten pienituloisuus yleistynyt – Moni alittaa kaikkein tiukimman rajan

UUTISET
KOTIMAA
Kotimaa 18.3.2016 klo 9:09 | päivitetty 18.3.2016 klo 15:05
Nuorten pienituloisuus yleistynyt – Moni alittaa kaikkein tiukimman rajan
Ikäryhmistä korkein pienituloisuusaste oli 18–24-vuotiailla, Tilastokeskus tiedottaa.

Nuori laskee rahoja.
Nuori laskee rahoja.
Kuva: Heidi Hannukainen / Yle
Nuorten pienituloisuus on muista ikäryhmistä poiketen yleistynyt vuoteen 2007 verrattuna, kertoo Tilastokeskus.

Ikäryhmistä korkein pienituloisuusaste oli 18–24-vuotiailla, tänään perjantaina julkaistusta tulonjakotilastosta ilmenee. Heistä vuonna 2014 liki 30 prosenttia oli pienituloisia. Tässä ikäryhmässä kaksi kolmesta pienituloisesta oli opiskelija.

Suhteellisesti eniten eli lähes neljä prosenttiyksikköä pienituloisuusaste kasvoi 25–34-vuotiailla. Heissä pienituloisista 30 prosenttia oli opiskelijoita ja 28,8 prosenttia työttömiä.

Nuorten pienituloisuus on syvintä, sillä joka kolmas pienituloinen nuori aikuinen alittaa myös kaikkein tiukimman 40 prosentin rajan. Heillä tulot ovat alle 40 prosenttia mediaanitulosta. Tuolloin ihmisellä on kuukaudessa käytettävänään alle 794 euroa.

Eniten pienituloisuus on vähentynyt 65 vuotta täyttäneillä vuoteen 2007 verrattuna, Tilastokeskus toteaa tiedotteessaan.

Tiedote :
Eläkeikäisten pienituloisuus vähentynyt eniten
Pienituloisuus on vähentynyt eniten 65 vuotta täyttäneellä väestöllä vuoteen 2007 verrattuna, ilmenee Tilastokeskuksen tulonjakotilastosta. 65–74-vuotiaiden pienituloisuusaste pienentyi 16,6 prosentista 8,1 prosenttiin vuoteen 2014 mennessä. Myös 75 vuotta täyttäneiden pienituloisuusaste supistui merkittävästi, mutta oli edelleen korkea, 22,2 prosenttia vuonna 2014. Muista ikäryhmistä poiketen nuorten pienituloisuus yleistyi verrattuna vuoteen 2007, jolloin koko väestön tuloerojen ja pienituloisuuden kasvu pysähtyi.

Pienituloisuusasteen muutos vuosien 2007 ja 2014 välillä iän mukaan, prosenttiyksikköä
Pienituloisuusasteen muutos vuosien 2007 ja 2014 välillä iän mukaan, prosenttiyksikköä
Pienituloisista 65 vuotta täyttäneistä henkilöistä hieman yli kolmannes on työntekijäammateista eläkkeelle jääneitä, neljännes entisiä alempia toimihenkilöitä ja vajaa neljännes entisiä maatalousyrittäjiä. Entisten maatalousyrittäjien keskuudessa pienituloisia on kuitenkin paljon: 46 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä ja 21,4 prosenttia 65–74-vuotiaista. Muuta eläkettä kuin työeläkettä saavien eläkeläisten osuus koko 65 vuotta täyttäneiden joukossa on pieni, joten ryhmän osuus pienituloisista eläkeläisistä on myös pieni, alle 4 prosenttia. Tässä pääasiassa kansaneläkettä tai perhe-eläkettä saavien joukossa pienituloisuusaste on kuitenkin korkea, 29 prosenttia.

Ikäryhmistä korkein pienituloisuusaste oli 18–24-vuotiailla, joista 29,7 prosenttia oli pienituloisia vuonna 2014. Tähän ikäryhmään kuuluvista pienituloisista kaksi kolmesta on opiskelijoita. 25–34-vuotiaiden pienituloisuusaste on kasvanut lähes neljä prosenttiyksikköä eli suhteellisesti eniten kaikista ikäryhmistä verrattuna vuoteen 2007. 25–34-vuotiaista pienituloisista 30 prosenttia on opiskelijoita ja 28,8 prosenttia työttömiä.

Nuorten 18–24-vuotiaiden pienituloisuus on keskimäärin syvempää kuin muilla. Tavallisimmin käytetyn pienituloisuusrajan (60 % mediaanitulosta) alittavista 18–24-vuotiaista kolmannes on pienituloisia myös kaikkein tiukimmalla, 40 prosentin rajalla vuonna 2014 (taulukko). 65 vuotta täyttäneet pienituloiset ovat puolestaan usein 60 prosentin pienituloisuusrajan tuntumassa eli siinä joukossa, jonka tulot olivat 50–59-prosenttia kansallisesta mediaanitulosta.

Taulukko. Pienituloisten lukumäärä eri kohdissa pienituloisuusjakaumaa henkilön iän mukaan vuonna 2014
 Tulot alle 40 % mediaanistaTulot 40–49 % mediaanistaTulot 50–59 % mediaanistaKaikki pienituloisetPienituloisten osuus yhteensä
Kaikki henkilöt126 000162 000386 000674 00012,5
0-17 v16 00021 00071 000108 00010,0
18-24 v46 00043 00045 000134 00029,7
25-34 v21 00025 00042 00088 00012,8
35-49 v10 00023 00052 00085 0008,4
50-64 v25 00027 00057 000109 0009,8
65-74 v....49 00049 0008,0
75 vuotta täyttäneet..24 00078 000102 00022,2
Pienituloisiksi lasketaan henkilöt, joiden kotitalouden käytettävissä oleva rahatulo kulutusyksikköä 1) kohti on alle 60 prosenttia kansallisesta mediaanitulosta. Pienituloisuusraja oli yhden hengen taloudella 14 300 euroa vuodessa eli 1 190 euroa kuukaudessa vuonna 2014. Tuloilla tarkoitetaan verojen jälkeisiä rahatuloja, jotka koostuvat työ- ja omaisuustuloista ja tulonsiirroista.

Pienituloisuusrajan tuntumassa olevassa ryhmässä tulot ovat vähintään 11 910 euroa, mutta alle 14 300 euroa vuodessa (990–1 190 euroa kuukaudessa). Kaikkein pienituloisimpaan ryhmään (tulot alle 40 % mediaanista) luokittuvat henkilöt, joiden kotitalouden käytettävissä olevat rahatulot ovat alle 9 530 euroa vuodessa eli alle 794 euroa kuukaudessa kulutusyksikköä kohden. Keskimmäinen pienituloisten ryhmä, joiden tulot ovat 40–49 prosenttia kansallisesta mediaanitulosta, asettuu näiden tuloryhmien väliin. Ryhmään kuuluvien tulot kulutusyksikköä kohden ovat vähintään 9 530 euroa mutta alle 11 910 euroa vuodessa (794–990 euroa kuukaudessa).


1) Kulutusyksiköt perustuvat niin kutsuttuun OECD:n modifioituun skaalaan. Kotitalouden yksi aikuinen on yksi kulutusyksikkö. Muut kotitalouden 14 vuotta täyttäneet henkilöt ovat kukin 0,5 kulutusyksikköä ja 0–13-vuotiaat lapset ovat kukin 0,3 kulutusyksikköä. Yhden aikuisen kotitalous on yksi kulutusyksikkö, kun taas kotitalous, johon kuuluu esimerkiksi puolisot ja yksi alle 14-vuotias lapsi, ovat yhteensä 1,8 kulutusyksikköä.
Lähde: Tulonjakotilasto 2014, Tilastokeskus

Tämän blogin suosituimmat tekstit

08.04.2019 Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelkaa

08.09.2023 SOITTO KELASTA

14.11.2023 PETTYMYS JA SIITÄ YLI, PÄÄSTÄ IRTI