sunnuntai 31. toukokuuta 2015

31.05.2015. KANNANOTTO

Kannanotto tuohon lehtikirjoitukseen.

Mistä näitä kertomuksia tulee.
Tuon äidin koti oli todella sekainen.
Ja tuohon tekstiin kiinnitin huomiota, kun kertoi  että rahaa ruokaan on viikossa 70 €.
Eli 280 € .
Kertoi  luottotiedottomuudestaan.
Mutta ei kertonut avoimesti mistä kyseiset luottotiedot olivat menneet.
Ja kuinka oli auttanut vielä huonommassa tilanteessa olevaa naapuria.
Hyväntekeväisyyttäkin oli saanut, ja jakanut niitä naapurille.
Limsaakin ostaa kerran viikossa, ennen useammin.
Lapsia oli 2 ja 6 vuotiaat.
Hääpäivääkin juhlitaan miehen kanssa kahdestaan kerran vuodessa.
Telkkarin oli saanut hommattua jonkun anopin kautta.

Kuinka monelle tuo elämä on joka päiväistä, ja vieläkin kurjemmissa oloissa.
Rahaakin voi olla vielä vähemmin.

Mutta, miksi tämä juttu oli tullut lehteen.
Ja kun äiti ei saa joka päivä ruokaa, kun lapsille antaa, syö sitten jos lapsilta jää.
Koska äiti haluaa mennä töihin. Apua voisi saada tätä kautta, jos vaikka joku työllistää.
Miehen työsopimus oli loppunut ja jäänyt työttömäksi.
Kesällä he saavat toimeentulotukea.


Kun kaiken tämän ynnää niin, jotenkin tulee epäilevä olo.
Onko aihetta, on. Miten asunto voi olla tuon näköinen.
Luonteeltaan meitä on monenlaisia, ja toiset siivoavat ja pitävät kodistaan huolta.
Kuitenkin on joitakin tavaroita mitä ei kaikilla ole, aurinkovarjo, hyllykkö yms. mitä ei näytetty.

Siisteyshän on puoli ruokaa.

Aina näissä jutuissa, pitäisi olla totuus .
Antaa väärän tiedon.
Jos, sanoo jotain negatiivista pitää se perustella.

08.01.2025 NEUVOTTELUT PERUSTURVASSA, MUKANA TYÖKYKYSOSIAALIOHJAAJA

 NEUVOTTELUT PERUSTURVASSA, MUKANA TYÖKYKYSOSIAALIOHJAAJA Nosti tunteet kyllä pintaan. Neuvottiin hakeutumaan velkaneuvontaan, ne neuvovat m...