17.05.2015 ELÄMÄ ON VALINTOJA

Tänä viikonloppuna olisi ollut, jos jonkinlaista menoa.
Olisi ollut kokous, entisten luokkakavereitten kanssa.
Mutta, jouduin sen perumaan viime metreillä.
En jotenkin kuitenkaan jaksanut mennä sinne, taloudellisista syistä ja myös perhe syistä.
Painaa mieltä kotiasiat aika lailla, tällä hetkellä.

Taloudellisesti ihan niin huono aika , kuin vaan voi olla.
Nyt todellakin elän minimi taloutta.
Eli seuraavan kerran tulee talouteeni rahaa vasta 01.06.2015.
Tarjottiin mulle lainaksi sekä  tarjottu ruoka ja drinksu  , mutta kun ei anna itselleen iloa, ja hauskuutta, luopuu koko asiasta.
Olen edelleen niin kriittinen ja armoton itselleni.
Se tasapainoisuus , välillä edelleen hakusessa.

Ja tietty, kun nainen olen, olen todellakin unohtanut kaikki menot yms.
Ja vaatekaapissani, ei kyllä löydy kuin tuulipuvunhousut ja yhdet farkut, jotka nyt ovat sen verran tiukat, ettei jalkaan mene. Ja lenkkikenkiä, jotka käytetään loppuun saakka.

Monesti ihailenkin ihmisiä ja varsinkin naisia, jotka saavat ja voivat pukeutua hienosti ja tyylikkäästi.

Jossain vaiheessa, kaapistani löytyi jos jonkin laista vaatetta, ja niitä ostettiin joka kuukausi ihan vaan ostamisen ilosta. Lainalla ja luotolla, ja silloin  ei ollut huolta huomisesta.

Mutta asiathan muuttuu , onneksi, ja ainakin minun kohdallani parempaan suuntaan.
kaippa, kun saisin sen uuden ammatin ja koulutuksen, voisin sitten satsata tähän ulkonäköön ja vaatetukseenkin pikkasen enemmän.
Wappuaattona sain pienen yllätyksen ja sen satsasin itseeni, eli osti orvokkeja  ja vähän ruokaa.

Siinä jotenkin menee, ihan sekaisin onnesta , kun yllättäen saa jotain ylimääräistä itselleen.

Olen pitkään haaveillut uudesta takista ja katsellut sitä, olisiko jossain alennuksessa, mutta ei ole ollut. Taas laadullisesti hyvä, jotta kestää monta vuotta. No, sen saan sitten joskus, mutta nyt kun tipun peruspäivärahalle Kelaan, niin todellakin kaikki haaveet mistään ylimääräisestä pitää unhoittaa.
Tiukkaa tulee olemaan kesä- ja heinäkuu, elokuussa helpottaa. Tai jos tulot muuttuu, kuntoutusrahaksi tms.

Ulkomaanmatkaa Tallinnaan suunnittelin naapurin rouvan kanssa, mutta siihenkin pitäisi saada säästöön muutamia kymppejä, matkan lisäksi. Mutta, minun passihan olikin mennyt vanhaksi. Eli siihen sitten, tyssäsi matkani.

Tallinnassa ja Ruotsissa olen reissannut, mutta sen pidemmälle en ole päässyt. Koti Suomessa olen ollut Oulussa saakka, Lieksassa ja Simpeleellä sekä Kuopiossa. Ja muutamia kaupunki vierailuja, ja Tampereella se kuntousjakso 3 päivää.


Ihan olin siinä toivossa , että olisin saanut kirjoittaa tänne tässä kuussa, lainani pankkiin olisi alle 9000 €.
Mutta kas, pankki olikin vieläkin kanssani eri mieltä.
Summa lainassa oli  9 031,76 €.
Jospa sitten ensi kuussa.
Laina on otettu 19.01.2007 ja silloin pääoma oli 24 200 €

No unelmia, niitä pitää olla, ne kantaa elämässä.
Terapiat loppuu viikon päästä ja tuomio niistä tulee sitten 28.05.2015 hoitoneuvottelussa.

Aurinkoisia ja lämpöisiä kevät päiviä .

Tämän blogin suosituimmat tekstit

08.04.2019 Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelkaa

08.09.2023 SOITTO KELASTA

14.11.2023 PETTYMYS JA SIITÄ YLI, PÄÄSTÄ IRTI