Hurjaksi meni tuon Brother Christmas -hyväntekijän ruotiminen sosiaalisessa mediassa sekä lehdissä, joten katsoin aiheelliseksi poistaa kyseiseen aiheeseen linkittämäni jutut blogistani.
Lukekoon jokainen jota ne kiinnostaa päivälehdistä ja iltapäivälehdistä.
Katsotaan miten asia etenee.
Varmasti tällä on hallaa hyväntekijälle, moni laittaa pussin suut kiinni, ja harkitsee uudelleen.
Toivon asioiden selviävän parhain päin.
Toivottavasti hyvien asioiden suodaan jatkuvan, koska hyväntekijöitä tarvitaan Suomessa.
Niitä voisi olla myös enemmänkin, koska hätä on kova.
Itsekin olen monesti pyytänyt apua, ja saanutkin.
Pienikin apu antaa toivoa.
Uskoa parempaa.
ULOSOTTOVELALLINEN (PIKAVIPIT, KÄYTTÖLUOTTO, VISA)2013 -2029. MUMMI, 61 VUOTTA. VÄLIIN PUTOAJA. ELÄKKEELLE 01.06.2026. TULOTON KOTITALOUS. PERUSTOIMEENTULOTUKI JA ASUMISTUKI. YKSINÄISYYTTÄ JA SYYLLISYYTTÄ KOMPENSOIN OSTAMISELLA, JOS VARAA. VOI VARATONKIN VÄLILLÄ NAUTTIA ! NÖYRYYS JA KÖYHYYS KULKEE KÄSIKÄDESSÄ. LUOJA LUODUISTAAN HUOLEN PITÄÄ, SEURAKUNTA JA PERUSTURVA AVITTAVAT. ME KAIKKI OLLAAN LOPPUPELISSÄ SAMALLA VIIVALLA. ÄLÄ ARVOSTELE TOISTA. ELÄ ELÄMÄÄSI !
maanantai 26. helmikuuta 2018
26.02.2018 LYHENNYS S A L D O 838,25 EUR
Lainan tiedot
Velallinen
PELTOLA SUSANNA
Lainan nimi
MUU
Myönnetty
24 200,00 EUR
Nostopäivä
19.01.2007
Saldo
838,25 EUR
Korkotiedot
Kokonaiskorko
3,700 %
Korkosidonnaisuus
Sp-prime
Seuraava korontarkistuspäivä
Seuraava maksuerä
Eräpäivä
26.03.2018
Hoitotapa
Maksupalvelu
Hoitotili
FI38 4262 1120 0136 13
Lyhennys
262,59 EUR
Korko
2,41 EUR
Kulut
1,00 EUR
Maksettava yhteensä
266,00 EUR
Velallinen
PELTOLA SUSANNA
Lainan nimi
MUU
Myönnetty
24 200,00 EUR
Nostopäivä
19.01.2007
Saldo
838,25 EUR
Korkotiedot
Kokonaiskorko
3,700 %
Korkosidonnaisuus
Sp-prime
Seuraava korontarkistuspäivä
Seuraava maksuerä
Eräpäivä
26.03.2018
Hoitotapa
Maksupalvelu
Hoitotili
FI38 4262 1120 0136 13
Lyhennys
262,59 EUR
Korko
2,41 EUR
Kulut
1,00 EUR
Maksettava yhteensä
266,00 EUR
sunnuntai 25. helmikuuta 2018
25.02.2018 HARMILLISTA, MUTTA TOISAALTA HYVÄ SELVITTÄ ASIA
Harmillista miten hyväntekeväisyyttä kritisoidaan.
Mutta ainahan on kateutta maailmassa. Kateushan vie kalatkin järvistä .
Usein asia on toisin päin, kehutaan kuinka auttavaisia ihmisiä Suomi pullollaan.
Eikö kuitenkin hyvä ole palkitsevaisempaan, kuin paha.
Itse olen avustustehtävä yhteisössä ollut avunsaajana, miettinyt juurikin avuntarvitsijoiden kriteereitä, myöskin avuvantajan kriteeriä millä perusteella saa apua.
Todellakin sairaat lapset ja vanhukset ovat etusijalla autettavien listassa. Mutta yhtälailla kengätön henkilö , joka kotiinsa vangittuna kengättömänä, tarvitsee apua.
Kuinka monessa avustusjärjestelmässä ovat apua hakemassa.
Kuinka paljon on riittävä määrä apua, ja avustusta.
Toivotaan, että Brother Christmas saa asian oikaistuksi, ja avustustoiminta jatkuu. Moni on sen tarpeessa.
Tuleeko ihminen sokeaksi avustusten määrän suhteen?
Kuinka monella on todellakin tarvetta hakea apua, Suomessa on paljon köyhyyttä ja apu tulee tarpeeseen.
Juurikin näissä avustusjärjestöissä päättäjällä/päättävillä on todella vaikea saada selvyys todellisen hädän laadusta.
Kelan systeemien kompurointi, on aiheuttanut monelle ongelmia lääkkeiden saannin suhteen.
Myös sosiaalipuolelta voi hakea apua.
Sosiaalitoimistoissa on edelleen voimassa harkinnanvarainen ja täydentävä toimeentulotuen hakeminen .
Apua kannattaa aina hakea.
Kelan hakemukseen voi kirjoittaa, että toivoo harkinnanvaraista ja hakemus laittaa jatko hakemiseen sosiaalitoimistoille.
Ja kelan hakmus kannatta tehdä ainakin 3-6 kuukaudeksi, ettei joka kuukausi tarvitse tehdä hakemusta.

25.02.2018 Ulosotossa palkan ulosmittauksessa velalliselle jätettävän suojaosuuden määrään ei ole tulossa muutoksia vuoden 2018 alusta
Ulosottomaksut
Ulosottomaksuja ovat taulukkomaksu, käsittelymaksu, tilitysmaksu, myyntimaksu, täytäntöönpanomaksu ja valvonnan myöhästymismaksu.
Taulukkomaksu peritään velalliselta kulloinkin kertyneestä suorituksesta tai lyhennyksestä. Maksun suuruus on riippuvainen suorituksen tai lyhennyksen määrästä (ks. taulukko).
Jos velkaa ei saada perityksi velalliselta velallisen varattomuuden tai muun esteen vuoksi tai hakijan peruutettua hakemuksensa, hakijalta peritään ulosottoasian palautuksen yhteydessä käsittelymaksu. Maksun suuruus tavallisessa ulosotossa on 10,00 euroa asialta ja suppeassa ulosotossa 5,00 euroa asialta. Jos hakija on pyytänyt saatavansa merkitsemistä ulosottorekisteriin passiivisaatavaksi, hänen on suoritettava käsittelymaksun lisäosana 10,00 euroa asialta.
Velkojan on suoritettava hänelle kulloinkin tilitettävästä rahamäärästä tilitysmaksua. Tilitysmaksun suuruus on 1,45 % tilitettävästä rahamäärästä, kuitenkin enintään 500 euroa tilityskerralta. (Muutokset voimaan 1.11.2009)
Ulosmitatun kiinteistön, alusrekisteriin merkityn aluksen, ilma-aluksen, asunto- tai kiinteistöyhtiön osakkeen ja kiinnityskelpoisten ajoneuvojen ja työkoneiden pakkohuutokaupasta peritään taulukkomaksun lisäksi myyntimaksu (ks. taulukko).
Häätöjen, osamaksutilitysten ja turvaamistoimenpiteiden (takavarikot) täytäntöönpanosta ulosottomaksuna peritään täytäntöönpanomaksu (ks. taulukko).
Jollei velkoja valvo kiinnitykseen perustuvaa panttisaatavaansa asianosaiskeskustelussa velkojan on suoritettava valvonnan myöhästymismaksu. Maksu määräytyy velkojan saatavan suuruuden mukaan siten kuin taulukkomaksusta on säädetty, mutta kaksinkertaisena. (Voimaan 1.11.2009)
Ulosottomaksua ei peritä mm. rangaistuksen, uhkasakon ja elatusavun ulosotossa. Estemaksua ei peritä asianomistajalta, jolle rikosasiassa on tuomittu maksettavaksi korvausta. Oikeus- ja verohallinnon viranomaiset sekä syyttäjä- ja esitutkintaviranomaiset ovat vapaat ulosottomaksuista.
Ulosottomaksujen määrät ovat seuraavat:
Taulukkomaksu (Muutokset voimaan 1.11.2009)
Peritty saaminen tai sen osa
* enintään 14 euroa, taulukkomaksu 2,50 euroa
* yli 14 euroa mutta enintään 27 euroa, taulukkomaksu 5,00 euroa
* yli 27 euroa mutta enintään 67 euroa, taulukkomaksu 7,00 euroa
* yli 67 euroa mutta enintään 165 euroa, taulukkomaksu 12,00 euroa
* yli 165 euroa mutta enintään 335 euroa, taulukkomaksu 27,00 euroa
* yli 335 euroa mutta enintään 670 euroa, taulukkomaksu 56,00 euroa
* yli 670 euroa mutta enintään 1 680 euroa, taulukkomaksu 84,00 euroa
* yli 1 680 euroa mutta enintään 8 400 euroa, taulukkomaksu 134,00 euroa
* yli 8 400 euroa, taulukkomaksu 210,00 euroa
Käsittelymaksu (Muutokset voimaan 1.7.2013)
* tavallisessa ulosotossa on 10,00 euroa
* suppeassa ulosotossa 5,00 euroa
* passiivisaatavassa lisäosa 10,00 euroa
Tilitysmaksu (Muutokset voimaan 1.11.2009)
* 1,45 % tilitettävästä rahamäärästä, kuitenkin enintään 500 euroa tilityskerralta
Myyntimaksu (Muutokset voimaan 1.7.2013)
Pakkohuutokaupan kauppasummasta
* kiinteistö ja määräala 1100 euroa
* asunto-osake ym. 450 euroa
Täytäntöönpanomaksu (Muutokset voimaan 1.7.2013)
* häätö, asuinhuoneisto 110 euroa
* muu häätö 225 euroa
Osamaksukaupasta annetun lain mukainen virka-apu ja tilitys (Muutokset voimaan 1.7.2013)
* tilitettävän esineen arvo enintään 840 euroa, 110 euroa
* tilitettävän esineen arvo yli 840 euroa, 225 euroa
* muu täytäntöönpano 225 euroa
Täytäntöönpanomaksusta peritään puolet, jos varsinaisiin täytäntöönpanotoimiin ei ole ryhdytty.
Muut maksut
Ulosottomiehen tekemästä tiedoksiannosta peritään samansuuruinen maksu kuin haastemiehen tiedoksiannosta, eli 70 euroa. (korotus 1.1.2016 lukien)
Julkaistu 8.1.2016
25.02.2018 Ministeri Häkkänen: Ulosottouudistus tukee työllisyyttä ja yrittäjyyttä
Alkuperäinen julkaisija: Valtakunnanvoudinvirasto
Ministeri Häkkänen: Ulosottouudistus tukee työllisyyttä ja yrittäjyyttä
Julkaistu 26.1.2018
Ulosottolainsäädäntöön tulee uudistuksia helmikuun alussa. Uudistuksella puretaan ulosottoon liittyviä kannustinloukkuja ja helpotetaan näin työllistymistä.
Oikeusministeriön tiedote 26.1.2018
Jatkossa vähintään vuoden ajan työttömyysetuutta saaneet ulosottovelalliset ovat oikeutettuja enintään kuuden kuukauden pituiseen lykkäykseen palkan ulosmittauksesta. Aiemmin lykkäyksen enimmäiskesto on ollut neljä kuukautta. Ulosoton lykkäys kannustaa ottamaan työtä vastaan, koska lykkäyksen aikana ulosmittausta ei toimiteta lainkaan.
- Työllisyyden parantaminen on hallituksen tärkeimpiä tavoitteita. Tällä uudistuksella voidaan tarttua yhteen työllistymisen kannustinloukkuun, kun ulosotossa olevan työttömän on nyt aiempaa kannattavampaa ottaa työtä vastaan. Työn vastaanottamisen tulee aina olla kannattavaa, oikeusministeri Antti Häkkänen painottaa.
Uudistuksen jälkeen palkan ulosmittauksen lykkäystä voivat saada sellaiset henkilöt, joiden nettotulot jäävät alhaisiksi, eli henkilöt, jotka ovat niin sanotun tulorajaulosmittauksen piirissä. Ulosottomies voi kieltäytyä lykkäyksen myöntämisestä ainoastaan, jos velalliselle on jo aiemmin myönnetty lykkäys ja uuden lykkäyksen takia velan maksu vaarantuisi olennaisesti.
Muiden velallisten osalta lykkäys säilyy harkinnanvaraisena ja enintään neljän kuukauden kestoisena.
Myös velallisen ryhtymistä yrittäjäksi helpotetaan. Jos pitkään työttömänä ollut henkilö työllistyy yrittäjänä, elinkeinotulosta voidaan jatkossa jättää ulosmittaamatta aiempaa suurempi määrä.
- Uudistuksella kannustetaan pitkään työttömänä olleita henkilöitä työllistämään itsensä yrittäjinä. Yrittäjyyden ottaminen mukaan uudistukseen on erityisen tärkeää, jotta kannusteita yrittäjyyteen saadaan vahvistumaan velkaantumisesta huolimatta, Häkkänen sanoo.
Kaupunkien ulkopuolella asuvien ulosottovelallisten työllistymismahdollisuuksia parannetaan
Osana ulosoton kannustinloukkujen purkamista uudistetaan myös asetusta, jolla säädetään ulosmittauksen ulkopuolelle jätettävien työvälineisiin rinnastettavien esineiden arvosta. Tällainen voi olla esimerkiksi työmatkoihin tarvittava auto.
Aiemmin ulosottovelallinen saattoi pitää työvälineisiin rinnastettavan esineen, jonka arvo on korkeintaan 3 000 euroa tai erityisestä syystä 5 000 euroa. Uudistuksen jälkeen rajat nousevat 5 000 ja 7 000 euroon.
- Korotuksella halutaan auttaa erityisesti kaupunkien ulkopuolella asuvien ulosottovelallisten työllistymistä, sillä työssäkäynti voi monessa tapauksessa edellyttää auton säilyttämistä, Häkkänen sanoo.
Kaikkiaan ulosottolainsäädännön uudistusten odotetaan helpottavan tuntuvasti työllistyvien velallisten asemaa. Myös julkinen talous hyötyy työllistymisistä. Muutoksen ei arvioida heikentävän velkojien asemaa pitkällä tähtäimellä.
Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Mari Aalto, puh. 02951 50502, etunimi.sukunimi@om.fi
erityisasiantuntija Tuukka Vähätalo, puh. 02951 50240, etunimi.sukunimi@om.fi
erityisavustaja Lauri Koskentausta, puh. 02951 50131

25.02.2018 Tutkimus paljasti: Joka kymmenes pienituloinen ikäihminen jättää menemättä lääkäriin rahan takia
Tutkimus paljasti: Joka kymmenes pienituloinen ikäihminen jättää menemättä lääkäriin rahan takia
Eilen klo 16:01
THL:n tutkimuksen mukaan myös pienituloisten kotipalvelu ja kotisairaanhoito ovat usein riittämättömiä.

Ikäihmisten rahatilanne voi estää tarpeellisen lääkärikäynnin. INKA SOVERI
Useampi kuin joka kymmenes pienituloinen ikääntynyt jättää menemättä lääkäriin rahan takia, kertoo THL:n tuore tutkimus.
THL selvitti 65 vuotta täyttäneiden sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttöä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että pienituloisimmalla ryhmällä esimerkiksi terveyskeskuslääkärin tarve oli suurempi, mutta rahan puute johti usein siihen, että lääkärikäynti jäi tekemättä.
- Pienituloiset ikääntyneet, erityisesti toimeentulotukea hakeneet, jättävät muita useammin menemättä lääkäriin rahan puutteen vuoksi, sanoo THL:n tutkija Katri Hannikainen.
- Alimmatkin terveydenhuollon asiakasmaksut ovat liikaa, ja niistä säästetään, jos vaivan tai sairauden kanssa vielä pärjää.
Kotihoitoa ei riittävästi
Tutkimuksen mukaan useampi kuin joka neljäs pienituloinen vanhus ei saa riittävästi kotipalvelua. Lähes joka viides ei puolestaan saa riittävästi tai lainkaan kotisairaanhoitoa.
Selvityksen mukaan lähes joka neljäs pienituloisimmista (korkeintaan 15 000 euroa vuodessa) 75 vuotta täyttäneistä tarvitsee kotisairaanhoitoa tai kotipalvelua, suurituloisimmista vain hieman useampi kuin joka kymmenes.
Eron taustalla on pienituloisten suurempi sairastavuus sekä yleisempi yksin eläminen.
- Nykyisellään kotona elämisen edellytykset eivät kaikilla toteudu, Hannikainen arvioi.
HENRI KOPONEN
henri.koponen@iltalehti.fi

torstai 22. helmikuuta 2018
22.02.2018 Talous- ja velkaneuvonta siirtyy oikeusaputoimistoille
Talous- ja velkaneuvonta siirtyy oikeusaputoimistoille
Oikeusministeriö 30.11.2017 13.39
TIEDOTE Talous- ja velkaneuvonta siirtyy oikeusaputoimistoille
Talous- ja velkaneuvonnan järjestäminen siirtyy vuoden 2019 alusta alkaen aluehallintovirastoilta sekä kunnilta oikeusapu- ja edunvalvontapiirien tehtäväksi. Uudistuksella pyritään yhdenmukaistamaan talous- ja velkaneuvonnan palveluja sekä parantamaan sähköisiä palveluja.
Laki on tarkoitus vahvistaa presidentin esittelyssä 1.12.2017.
Jatkossa oikeusaputoimistot tuottavat talous- ja velkaneuvonnan palvelut. Oikeusapu- ja edunvalvontapiirit voivat hankkia näitä palveluja myös ostopalveluina. Uudistuksella halutaan yhtenäistää kansalaisten saamia talous- ja velkaneuvonnan palveluja. Tällä hetkellä mahdollisuudet saada näitä palveluja vaihtelevat huomattavasti eri puolilla maata.
Uudistuksella tavoitteena on myös parantaa sähköisiä palveluja, sillä hyvin toimivilla sähköisillä palveluilla voidaan tarjota tukea varhaisessa vaiheessa ja näin ehkäistä velkaantumista. Lisäksi uudistukselle pyritään ehkäisemään velkaantuneiden ihmisten syrjäytymistä, kun talous- ja velkaneuvonnan palveluja tarjotaan oikeusaputoimistoissa, joista myös oikeudelliset palvelut on tarvittaessa helposti saatavavilla.
Muutoksen seurauksena talous- ja velkaneuvonnan ohjaus ja valvonta siirtyvät Kilpailu- ja kuluttajavirastolta oikeusministeriölle.
Uudistuksessa talous- ja velkaneuvonnan päätoiminen henkilöstö siirtyy tietyin edellytyksin oikeusapu- ja edunvalvontapiireihin oikeusaputoimistojen palvelukseen. Siirtyvään henkilöstöön sovelletaan liikkeenluovutusta koskevia säännöksiä.
Lisätiedot:
hallitusneuvos Maaria Rubanin, puh. 02951 50140, etunimi. sukunimi@om.fi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
15.07.2026 PERUSTOIMEENTULOTUKI PÄÄTÖS 01.07. - 31.08.2026
PERUSTOIMEENTULOTUKI PÄÄTÖS 01.07. - 31.08.2026 (01.07.-5-12-2026) Miksi lähetämme tämän päätöksen Olet hakenut perustoimeentulotukea ajal...
-
KANSANELÄKELAITOS PÄÄTÖS Sivu 1/ 5 PL 10 ...
-
Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelka...
-
Hammashoidon Kela-korvaukset uudistuivat – ennaltaehkäisyä painotetaan Julkaistu 28.1.2026 Hammashoidon Kela-korvaukset uudistuivat kevääll...