perjantai 8. syyskuuta 2023

08.09.2023 SOITTO KELASTA

 Soitto Kelasta. Koski toimeentulotuen 20 % :n leikkausta. 

Tästä annetaan lähempänä leikkausta ensin tiedote ja sitten milloin alkaa. 

Eli Kela ottanut takaisin Petteri Orvon hallituksessa leikkauksia vähempituloisille, ja tämä leikkaus

toimeentulotuesta tulee käyttöön uudelleen.


Yritin selvittää, että minulla toistaiseksi voimassa oleva sairaslomapaperi, ei kuulemma päde heillä

 edelleenkään. Vaikka MPY:N lääkäri sen minulle kirjoittanut. 


Sanoin, että tullut uusia sairauksia ja vaivoja, silloin minulla voisi olla oikeus sairaspäivärahaan tai

 määräaikaiseen kuntoutustukeen. 

Seuraavan kerran kun lääkäriin eli tässä kuussa, osaan antaa palautteen Kelasta ja miten me jatkossa

 toimitaan. Ja ovatko uudet sairauteni riittäviä, ehkä juurikin sairaslomalle tai määräaikaiseen

 kuntoutustukeen Kelan lääkärille. Taas pieni stressin paikka.


Sylettää ihan riivatusti tuo, että en saanut harkinnanvaraista silmälaseihin. 

Mutta, menen loppu kuussa , kun rahat loppu sossunluukulle, pyytämään avustusta. 

Itku ja hammasten kiristys. 

keskiviikko 6. syyskuuta 2023

06.09.2023 PERUSTOIMEENTULOTUKI LASKELMA LOKAKUU

Perustoimeentulotuki Laskelma

Laskelma ajalle 1.10.2023 - 31.10.2023

Tulot                         Ilmoitettu                                                         Huomioitu

Peltola Susanna

Yleinen asumistuki     357,60 e                                                         357,60 e

Tulot yhteensä                                                                                                     357,60 e

Menot                     Eräpäivä                        Ilmoitettu                          Huomioitu

Peltola   Susanna

Perusosa: Yksin asuva 555,11 e

Asunnonvuokra          1.10.2023                     511,12 e                         511,12 e

Menot yhteensä                                                                                     1 066,23 e




Maksettava perustoimeentulotuki

1 066,23 e - 357,60 e 708,63 e

tiistai 5. syyskuuta 2023

05.09.2023 HARKINNANVARAISEN HAKEMUS SU JA PÄÄTÖS MA

 HARKINNANVARAISEN HAKEMUS SUNNUNTAINA JA PÄÄTÖS JO MAANANTAINA



Tein harkinnanvaraisen hakemuksen sunnuntai iltana hyvinvointialueellemme .

Soittivat  jo maanantaina minulle ja selvittivät, että silmälasien lisälinssit eivät ole harkinnanvaraisessa, 

vaan normi perustoimeentulotuessa. 

Eli taas tuli niin huijattu olotila, että voihan kökkö. 

Miinusta tässä kuussa siis 150 € !

Kiitos ! 

Tiukka loppu kuukausi ! 

26.10.2024 Kun muualta leikataan, toimeentulotuen menot kasvavat

Kun muualta leikataan, toimeentulotuen menot kasvavat Pääkirjoitus| Hallitus aikoo puolittaa toimeentulotuen saajien määrän. Se tuntuu epäre...