26.08.2021 PIKKUNEN PÄIVITYS

 Poissa olen ollut muutamia kuukausi. 

Oma terveys ollut aika huonossa jamassa, väsymys ja säryt jaloissa.

Raha-asioitten kanssa taistelen edelleen, ja Kelahan ei helpota ollenkaan asiaa yhtään, kun ei ymmärrä asiakasta henkilönä, vaan numeraalisena yksikkönä.

Laskuja laitetaan takasin ja kehotetaan maksamaan itse. Vähän vaikeaa, kun olinkin jo tuhlannut rahat.

Lowellin asiakaspalvelu ei yhtään helpottanut, kovat uhkailut perintäkuluista yms. maksuista.

Joten turvauduin sukulaiseen, teen ikkunanpesun kyseisistä laskuista. 

En ole hakeutunut TE-toimiston palveluihin, vaan olen ollut sairaslomalla, koska lääkärin kirjoittanut sairaslomalle minut. 

Meneillään oleva syksy ollut meille todella rankka.

En varmaan ole seuraavaa asiaa tuonut julki tänne, mutta kun asia nyt ollut lehdissäkin, niin tännekkin tämän voin julkaista. 

Veljen poikani löytyi, melkein 9 vuotta kadoksissa. Palaa kotiin, mutta tuhkana ja 

syksyn aikana saa paikan kirkkomaalla. 

Tämä epätietoisuus loppui, ja voidaan alkaa suremaan, vaikka jo osittain ollaan sitä jo tehty. 

Lopullisuus . 



Tämän blogin suosituimmat tekstit

08.04.2019 Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelkaa

08.09.2023 SOITTO KELASTA

14.11.2023 PETTYMYS JA SIITÄ YLI, PÄÄSTÄ IRTI