07.12.2020 Perinteinen köyhien joulujuhla peruttu – Heikki ja Sini Hursti jakavat Rautatientorilla 2000 lahjakassia, ruoka-apuun tullut Niilo, 69: "Hienoa työtä"

 Perinteinen köyhien joulujuhla peruttu – Heikki ja Sini Hursti jakavat Rautatientorilla 2000 lahjakassia, ruoka-apuun tullut Niilo, 69: "Hienoa työtä"

Auttaminen: Vähävaraisten joulujuhlia ja puurotapahtumia on jouduttu perumaan. Tänä vuonna ruokakasseja jakaa kuitenkin moni taho.



Heikki ja Sini Hursti pakkaavat Hurstin Valinnassa vapaehtoisten voimin myös joulukuussa yli 800 ruokakassia per jakokerta. 23.12. Rautatieasemalla jaetaan 2 000 joulukassia, koska joulujuhla on peruttu. PÄIVI TUOVINEN

Sanna Jompero-Lahokoski

 Korona on muuttanut Helsingissä monien vähävaraisia tukevien järjestöjen suunnitelmia ja perunut perinteisiä joulujuhlia.

HELSINGINKADULLA sijaitseva Hurstin valinta valmistautuu keskiviikkona perinteiseen jakopäivään. Reilut 800 valmista ruokakassia on pakattu valmiiksi. Ulkona lähes saman verran ihmisiä seisoo jonottamassa kasseja. Näin tulee olemaan myös jouluna, sillä perinteinen joulujuhla on ensimmäistä kertaa peruttu. Rautatieasemalla jaetaan 23. joulukuuta kello 12 yhteensä 2 000 lahjakassia.

– On vähän orpo olo, kun ei saada järjestää joulujuhlaa, sanoo hetki ennen ruokajaon alkamista kahvikupposen ääreen istumaan ennättänyt Sini Hursti.


Osa varastossa olevista tavaroista on jo odottamssa seuraavaa jakokertaa. PÄIVI TUOVINEN

Tähän asti myös vähävaraisten auttajien joulumieli on syntynyt joulujuhlasta.

– Nyt en tiedä, miten joulutunnelma sitten tulee. Täytyy yrittää, ainakin lasten takia, sanoo kaksilapsisen uusperheen äiti.

Monelle meidän joulujuhla on ollut ainoa joulutapahtuma.

Tuleva joulu on Hursteille hyvin erilainen, kuten myös monelle ruokajonossa olevalle.

– Monelle meidän joulujuhla on ollut ainoa joulutapahtuma ja vaikuttanut ihmisten elämään, sanoo Heikki Hursti,

Hurstien joulunviettoa muuttaa joulujuhlan peruminen ja Heikin Eija-vaimon menehtyminen viime vuonna. Se nostaa kyyneleen silmäkulmaan.


Sini Hursti esittelee ruokakassin sisältöä. Yli 800 ruokakassin jakamiseen kuluu reilu tunti. PÄIVI TUOVINEN

HURSTIN Valinnan edessä vuoroaan jonottava Kyösti Raatikainen, 63, on osallistunut joulujuhlaan muutaman kerran.

– Siitä tulee joulumieli. Tänä vuonna olen menossa hakemaan ruokakassia, mikäli vain olen Helsingissä.

Ystävä Niilo Toivanen, 69, empii liikkumisrajoituksensa vuoksi lähtemistään, mutta arvostaa avustustyötä.

– Hursti tekee hyvää työtä. Arvostan.

Hurstien jakamassa joulukassissa on kaikkea sitä mitä joulupöytään voi toivoa.

– Olemme hyvin saaneet yhteistyökumppaneita mukaan. Kestokassissa on kahvia, joululimppua ja -laatikoita, rosollia, kalatuotteita, kuten graavilohta ja silliä, Sini Hursti luettelee.

MUKANA ON myös suklaakonvehtirasia, pipareita, juustoja, mehua, kasvomakseja ja tietenkin kinkkua.

– Saa nähdä mitä vielä keksimme, Sini Hursti toteaa.

Tavallisesti Hurstin ruokajakoa ei ole joulukuussa ollut. Silloin on keskitytty yli tuhat ihmistä kokoavan joulujuhlan valmisteluun sekä vähävaraisten joulupakettien paketoimiseen.

HELSINGIN ruokajakeluiden osalta myös Myllypuron ruoka- ja Hermannin diakoniatalo Varustamon hävikkiruokajakelut jatkuvat joulukuussa. Waste&Feast-ravintolat ovat loppuvuoden kiinni. Muun muassa Alppilan ja Myllypuron kirkoilla on saatavana noutoruokaa. Ulkona tapahtuvat puurotapahtumat ja joulupuuropäivä Malmilla on peruttu.



Monelle ruokakassin sisältö on toimeentulemisen ehto. PÄIVI TUOVINEN

MYLLYPURON leipäjonojen äiti Sinikka Backman kertoo, että jouluviikolla viimeinen jakopäivä on aatonaattona..

– Meillä arki jatkuu taas sitten heti joulun jälkeen. Ensimmäinen jakopäivä on maanantaina.

Myös Myllypurossa korona pakotti perinteisen ruojajakelun muuttamaan muotoaan ja jakamaan valmiita kasseja. Backman huomasi kesän tauon jälkeen merkittävän seikan.

– Kävijämäärä on ollut huomattavasti pienempi. Jonosta puuttuu noin tuhat. Uusia on myös tullut.

Backman ei tiedä syytä ilmiölle, mutta epäilee, että korona on pelästyttänyt jonosta ainakin ikäihmiset. Uusia ovat lomautetut.

– Lomautukset vaikuttavat. Jonossa on ollut vähän vaille tuhat ihmistä. Sekin on kyllä ihan riittävästi, Backman sanoo.


 

Hurstin ruokakassin sisällöstä riittää ruokaa päiviksi. Kestokassiin pakatussa joulukassissa on puolestaan jouluruokia. PÄIVI TUOVINEN

KORONA on vaikuttanut ruokajakeluun myös niin, että kevään jälkeen kaupoista, tukuista ja logistiikkakeskuksista on Backmanin mukaan tullut aiempaa vähemmän elintarvikkeita.

–  Vähennys on ollut noin 40 prosenttia. Tähän vaikuttaa varmasti paljon kauppojen pidentyneet aukioajat. Esimerkiksi vihannekset ovat vähentyneet ihan merkittävästi.


Ruoka-apu

Moni avustustaho jatkaa toimintaa myös joulukuussa

Helsingin ruokajakeluiden osalta myös Myllypuron ruoka- ja Hermannin diakoniatalo Varustamon hävikkiruokajakelut jatkuvat joulukuussa.

Myllypurossa ruokaa jaetaan ma,ke ja pe kello 11–13.

Hermannissa ma ja to kello 12.

Waste&Feast-ravintolat sulkeutuivat loppuvuodeksi.

Muun muassa Alppilan ja Myllypuron kirkoilla on saatavana noutoruokaa. Ulkona tapahtuvat puurotapahtumat ja joulupuuropäivä Malmilla on peruttu.

Tietoa joulunajan ruoka-avuista saa Helsingin seurakunnan sivuilta sekä Ruoka-apu.fi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

08.04.2019 Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelkaa

08.09.2023 SOITTO KELASTA

14.11.2023 PETTYMYS JA SIITÄ YLI, PÄÄSTÄ IRTI