Ansiosidonnainen työttömyysturva heikkenee vuoden alusta
29.8.2013 17:13 Päivitetty 29.8.2013 19:24 6
Juha-Pekka Raeste
HELSINGIN SANOMAT
Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen työttömien ansiosidonnaisen päivärahakauden leikkauksista.
Työmarkkinajärjestöt sopivat näistä hallitusohjelman mukaisista muutoksista keväällä 2012.
Lain muutosten myötä ansiosidonnainen työttömyysturva lyhenee ensi vuoden alusta, jos henkilön työhistoria on alle kolme vuotta.
Tuolloin nykyisin enintään 500 päivän ansiosidonnainen työttömyyskorvaus hupenee alle kolmen vuoden työhistorialla enintään 400 päivään.
Tämän lisäksi tarjotuista työllistämisen aktiivitoimenpiteistä kieltäytyminen vähentää enimmäiskestoa kaikissa työhistoriatapauksissa.
Jos työtön työnhakija ei ole aloittanut vähintään 40 päivää kestävää työllistymissuunnitelman mukaista aktiivitoimenpidettä 250 ensimmäisen työttömyyspäivärahan aikana, työttömyyspäivärahan enimmäiskesto lyhenee sata päivää.
Samalla työttömyyspäivärahan saamisen ehtoja muutetaan.
Ansiosidonnaiselle pääsy helpottuu, kun työssäoloedellytys lyhenee 26 viikkoon. Nyt se on 34 viikkoa.
Yrittäjiltä vaaditaan 18 kuukauden työssäoloa työttömyyttä edeltäneiden neljän vuoden aikana.
Yrittäjän työssäoloehtoihin liittyy tulevaisuudessa se, että yrittäjän YEL-vakuutettu työtulo on ollut vähintään tuhat euroa kuukaudessa. Nyt raja on 710 euroa.
Ikääntyvien työttömien lisäpäiviin oikeuttavaa alaikärajaa nostettiin 60 vuodesta 61 vuoteen.
Myös niin sanotusta muutosturvalisästä ja sen ansio-osasta ollaan luopumassa.
Näiden sijaan työllistämistä edistäviin palveluihin osallistuville työttömille maksetaan korotettuja osia.
Jutussa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että ansiosidonnaiselle pääsy vaikeutuu ja että työssäoloedellytys olisi vuoden alusta 34 viikkoa. Se on nyt 34 viikkoa ja lyhenee 26 viikkoon.
Työttömät epäilevät hallituksen kaavailuja17:20
ULOSOTTOVELALLINEN (PIKAVIPIT, KÄYTTÖLUOTTO, VISA)2013 -2029. MUMMI, 60 VUOTTA. VÄLIIN PUTOAJA. ELÄKKEELLE ???? TULOTON KOTITALOUS. PERUSTOIMEENTULOTUKI JA ASUMISTUKI. YKSINÄISYYTTÄ JA SYYLLISYYTTÄ KOMPENSOIN OSTAMISELLA, JOS VARAA. VOI VARATONKIN VÄLILLÄ NAUTTIA ! Nöyryys ja köyhyys, kulkee käsikädessä. Elämä opettaa. Luoja luoduistaan huolen pitää. Ketään ei ole toista parempi, eikä pahempi.
02.04.2025 TOUKOKUUN TOIMEENTULOTUKI PÄÄTÖS, HUHTIKUUN TARKASTUS
TOUKOKUUN TOIMEENTULOTUKI PÄÄTÖS HUHTIKUUN TARKASTUS Laskelma ajalle 1.4.2025 - 30.4.2025 Tulot I...
-
Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelka...
-
PERUSTOIMEENTULOTUKI LASKELMA Laskelma ajalle 1.7.2024 - 31.7.2024 Tulot ...
-
Kuuluu ihan mukavaa, sain pitkään harkinnassa olleen sänkyprojektin pikkasen eteenpäin. Kohta 20 vuotta vanha lähtee, ja harkinnanvaraisen a...