Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2013.

17.7.2013 Pikavippifirmat katosivat hetkessä - kymmenet lopettivat toimintansa

Pikavippifirmat katosivat hetkessä - kymmenet lopettivat toimintansa  Heikki Saukkomaa Julkaistu: 17.7.2013 6:57 Pikavippien korkoja rajoittava laki on hävittänyt suurimman osan Suomessa toimivista pikavippiyrityksistä. Suomen Pienlainayhdistyksessä on laskettu, että kun enimmillään yrityksiä oli yli 80, kuukausi sitten niitä oli enää 16. Kesäkuun alussa voimaan tulleen lain mukaan alle 2 000 euron lainoille on asetettu korkokatto. Monet pikavippiyhtiöt ovatkin siirtyneet tarjoamaan vähintään 2000 euron lainoja. STT

16.7.2013 Heikki Hursti: Kela-korttikokeilu paljasti ruuan jälleenmyyjät

Hurstin Kela-korttikokeilu paljasti ruuan jälleenmyyjät Maanantai 15.7.2013 klo 11.14 Keväällä tehty muutaman päivän Kela-korttikokeilu karsi Helsingin Kalliossa toimivan Hurstin valinnan ruokajonosta yli neljänneksen asiakkaita. Heikki Hursti haluaa korostaa, että todellisessa tarpeessa jonoon saa aina tulla. Heikki Hursti haluaa korostaa, että todellisessa tarpeessa jonoon saa aina tulla. TAUSTA IL 27.3.2013: Lehdet: Hursti alkaa vaatia henkilöpapereita ruokajonossa IL 27.3.2013: Hursti selittää vaatimusta Kela-kortista IL 3.4.2013: Hurstin ruokajonossa ryhdyttiin kysymään papereita Pitäisikö Kela-kortti käytäntöä lisätä ruokajonoissa? Kokeiluun päädyttiin, kun leipäjonot pitenivät yhtäkkiä merkittävästi. Samaan aikaan Laupeudentyö ry:n toiminnanjohtaja Heikki Hurstin korviin kantautui huhuja, joiden mukaan ruokajonosta haettiin ruokaa jälleenmyyntiin ulkomaille. - Jonossa oli pahimmillaan 3 400 ihmistä. Ajattelin, että eivät nämä kaikki voi olla työttömiä. Teimme si

4.7.2013 LEHTIEN OTSIKOISSA "ME" TAAS .....

Uskoisin, että kyllä kaikkiin ikäryhmiin maksuhäiriömerkinnät ovat yleistyneet. Sitä vaan eletään ja yritetään selvitä noista velkataakoista, ja hups , huomataan että ne ovat kasvaneet niin suuriksi, ettei niitten pyörittämiseen riitä rahat eikä voimavarat. Tulee se riittämättömyys eteen, itsessä kuin rahoissakin. Perään kuulutan tukiverkkoja myöskin näille ihmisille, monikaan ei varmasti vanhuksista kykene osaa hakea apua rahavaikeuksiinsa. Ehkä tuolla ikäpolvella on se  ylpeys, kyllä tästä selvitään. Mutta, painava lasti sisällä, voi taittaa vanhan ihmisen selän. Kun, tämä ei meinaa mullekkaan olla mikään helppo juttu, paperihommat hoituu, mutta toi henkinen taakka vaan meinaa väsyttää, liikaakin. Erityisesti eläkeläisten maksuhäiriöt lisääntyivät Torstai 4.7.2013 klo 10.03 Maksuhäiriömerkintä on jo yli 356 000 suomalaisella, kertoo Suomen Asiakastieto. Luku vastaa 8,2:ta prosenttia täysi-ikäisistä suomalaisista. Maksuhäiriöisten määrä on kasvanut 17 000 henkilöllä viime vuo

1.7.2013 KESÄKUUN PÄIVITYS

1.ABRORAHOITUS                                         408,05 € 2.MCB                                                            1 183,78 € 3.VIPSTER                                                        719,62 € 4.SUOMEN VIESTILAINA                              533,32 € 5.SUOMIVIPPI                                                 338,45 € 6.FERRATUM                                                1 453,06 € 7.EGE FINANCE                                              763,13 € 8.ORP VAKUUTUS                                         817,19 € 9.BIG BANK                                                  2 591,31 € 10.BLUE FINANCE                                          279,75 € 11.SUOMEN TAKUULAINA                           503,30 € 12.NANOLAINA                                               270,45 € ____________________________________________ a)ULOSOTOSSA YHT.                                     9 861,41 € 13.VIVUS                                                        1 030,