Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

31.12.2020 KIITOS

 Kiitos on pieni sana, niin suurista asioista, joita olen tänä vuonna saanut kokea.  On paljon hyviä asioita, mutta myös huonoja juttuja, mutta minun mielestä huonoista asioista oppii uusia hyviä asioita.  Olen vielä oppimisen tiellä talousasioissa, mutta myös elämässä. Kannattaa kuunnella itseään ja oppia.  Toivon meille kaikille terveyttä, taloudellisesti parempaa vuotta 2021 !  Emme koskaan ole yksin      -TC- 

23.12.2020 Hurstien erilainen joulu

Kuva
  Hurstien erilainen joulu Perinteeksi muodostunut Hurstien vähävaraisten ja yksinäisten joulujuhla on tänä vuonna peruttu koronaviruksen takia. ”Saa nähdä tuleeko joulua”, sanoo Sini Hursti.  KATARIINA TALEVA Vuosi 2020 on ollut poikkeuksellinen monella tapaa, ja vuosi on jättänyt jälkensä myös Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyön, Hurstin Valinnan työhön. Ensimmäistä kertaa järjestön perinteinen vähävaraisten ja yksinäisten joulujuhla jää järjestämättä. – Monille yksinäisille tai vanhuksille tämä meidän rakentama joulujuhla on ollut ainoa joulunjuhla, missä he ovat saaneet olla osallistumassa ja syödä hyvä jouluateria. Nyt kun sitä ei ole, niin heidän kannalta tilanne on todella surkea, toteaa Heikki Hursti. Juhliin on aiempina vuosina osallistunut noin tuhat henkilöä. Joulujuhla on monelle ollut päivän ainoa tapahtuma. Joulujuhla oli veitsenterällä aiemmin vuonna 2018, kun Heikin vaimo Eija sairastui. Koko toiminnan lopettaminenkin kävi Heikin mielessä silloin, mutta lopulta juhla

23.12.2020 Hurstien jakamat jouluruokakassit hupenivat nopeasti Helsingissä – ”Suuri ja surullinen hetki”

Kuva
 Hurstien jakamat jouluruokakassit hupenivat nopeasti Helsingissä – ”Suuri ja surullinen hetki” Tänään klo 13:33 Hurstin väki sai myös tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä tervehdyksen. Hurstien joulukassit hupenivat nopeasti Helsingin Rautatientorilla jouluaaton aattona. MAARIT POHJANPALO Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyön toiminnanjohtaja Sini Hursti kertoo, että ruokakasseja oli saavuttu jonottamaan jo tunteja ennen itse jaon alkamista. Hursti kertoo, että hän, Heikki Hursti ja vapaaehtoiset ruokakasseineen saapuivat noin kymmen aikaan aamulla. Jonoa oli jo silloin muodostunut kolmeen eri jonoon.   Heikki Hursti ja Sini Hursti olivat paikalla ruokakassien jaossa. MAARIT POHJANPALO Hurstien perinteinen vähävaraisten ja yksinäisten joulujuhla on koronatilanteen takia korvattu joulukassien jaolla. Perinteisesti Hurstien juhla on jouluaattona, mutta Heikki Hursti kertoi aiemmin Iltalehdelle, että jako järjestetään jo aatonaattona, jotta ihmiset ehtivät valmistaa ateriansa jouluks

17.12.2020 Yksi päivitys käynnisti lahjoitusvyöryn! Jo sadat ihmiset antaneet kymppinsä Hurstin ruoka-avulle

Kuva
Yksi päivitys käynnisti lahjoitusvyöryn! Jo sadat ihmiset antaneet kymppinsä Hurstin ruoka-avulle  Sosiaalisessa mediassa innostuttiin auttamaan. Ruoka-avulle on tarvetta myös korona-aikana. INKA SOVERI Facebookin yksityisestä ryhmästä käynnistynyt hyväntekeväisyystempaus on saanut ihmiset lahjoittamaan rahaa legendaariselle Hurstin ruoka-avulle. Hurstinapu on auttanut vähävaraisia helsinkiläisiä 1960-luvulta saakka. Lahjoitusvyöryn aloittanut julkaisu julkaistiin tiistaina iltapäivällä. Kuudessa tunnissa julkaisu on saanut noin 1500 reaktiota sekä vajaa 600 kommenttia. Tempaisu on levinnyt myös yksityisen Facebook-ryhmän ulkopuolelle. Julkaisun kirjoittaja toteaa, että muutama euro ei omassa lompakossa paljoa paina, mutta sitäkin enemmän siitä on hyötyä apua tarvitseville. Tämä julkaisu käynnisti ihmisten auttamishalun. Tämä julkaisu käynnisti ihmisten auttamishalun.  Tämä julkaisu käynnisti ihmisten auttamishalun. KUVAKAAPPAUS FACEBOOK – Laitetaanko pienet talkoot pystyyn Hurstin hyv

09.12.2020 KELAN TOIMINTA

Kyllä tänään on taas sanainen arkku auki. Sylettää tuo Kelan toiminta näissä minun sairaslomissa. Vaikka laitan uuden hakemuksen uudesta sairaudesta, menee kaikki sinne valituksen liitteeksi. Valitus on tehty siitä, kun en saanut B-lausunnolla sairaslomaa 31.01.2021. Katsoivat, ettei terveyden puuttuminen ole hyvä syy olla sairaslomalla, ja kun jatko olisi kuntoutukseen meno ei onnistunut. Tänään oli toistamiseen tai oikeammin jo kolmannen kerran jalan murtumasta, kun ei luudu, lääkärissä, niin edellinen hakemus siirretty sinne valituksen liitteeksi. Saa nähdä tapahtuuko tämänkin sairasloman siirto sinne jatkoon taas. Ei tässä muuten mitään, mutta kun ei ole mistään mitään ilmoitusta, minne hakemukset hävinneet. Ja näin, kun on pikkasen tiukan puoleista, voisi muutamakin kymppi auttaa.  Kun sairauspäiväraha maksetaan 6 päivältä, niin onhan se aina plussaa.  Vaikka perivätkin takasin liikamaksua.  Laitoin kumminkin viestiä, kai tulee vastaus.  Avautuminen. Helpotti kummasti. 

09.12.2020 BUDJETTIA PUKKAA, BUDJETTINEUVOTTELUT

JOULUKUU  Työmarkkinatuki               393,49 e            Perustoimeentulotuki        222,42 €      YHTEENSÄ                       615,91 €  Vuokran omavastuun 192 €               puhelinlaskun 102 €   yhteensä                     294 € Jää   käyttöön   321 €    TAMMIKUU                                         Perustoimeentulotuki         (735,33 - 41,20)       694,35 € Vuokran omavastuun 192 €               puhelinlaskun 102 €   yhteensä                     294 € Jää käyttöön           400,35 €  Summat ovat eri suuruiset, koska joulukuussa oli maksettu laskuja suoraan laskuttajille. Pähkäilin itse, mistä erotus johtuu.  Tiukkaa tekee.   Onneksi olen sen verran järkevä ihminen, että maksan laskut ensin ja sitten itken, mitä loppu rahoilla tehdä.  Näillä mennään.   

09.12.2020 PERUSTOIMEENTULOTUKI JOULUKUU JA TAMMIKUU

          KANSANELÄKELAITOS                    PÄÄTÖS                               PL 10                                                        Hakemus                  00056  KELA                          Annettu               Postitettu        Saapunut                                                                8.12.2020             9.12.2020        1.12.2020                Peltola,  Susanna                                                           Päätös perustoimeentulotuesta                                                                  Olet hakenut tarkistusta perustoimeentulotukeen ajalle                                1.12.2020 - 31.12.2020 ja toimeentulotukea ajalle  1.1.2021 -                         28.2.2021.                                                                            Perustoimeentulotuki on tarkistettu ajalta                                            1.12.2020 - 31.12.2020 ja käsitelty ajalta 1.1.2021 -                                 31.1.2021. 

07.12.2020 Perinteinen köyhien joulujuhla peruttu – Heikki ja Sini Hursti jakavat Rautatientorilla 2000 lahjakassia, ruoka-apuun tullut Niilo, 69: "Hienoa työtä"

Kuva
 Perinteinen köyhien joulujuhla peruttu – Heikki ja Sini Hursti jakavat Rautatientorilla 2000 lahjakassia, ruoka-apuun tullut Niilo, 69: "Hienoa työtä" Auttaminen: Vähävaraisten joulujuhlia ja puurotapahtumia on jouduttu perumaan. Tänä vuonna ruokakasseja jakaa kuitenkin moni taho. Heikki ja Sini Hursti pakkaavat Hurstin Valinnassa vapaehtoisten voimin myös joulukuussa yli 800 ruokakassia per jakokerta. 23.12. Rautatieasemalla jaetaan 2 000 joulukassia, koska joulujuhla on peruttu. PÄIVI TUOVINEN Sanna Jompero-Lahokoski  Korona on muuttanut Helsingissä monien vähävaraisia tukevien järjestöjen suunnitelmia ja perunut perinteisiä joulujuhlia. HELSINGINKADULLA sijaitseva Hurstin valinta valmistautuu keskiviikkona perinteiseen jakopäivään. Reilut 800 valmista ruokakassia on pakattu valmiiksi. Ulkona lähes saman verran ihmisiä seisoo jonottamassa kasseja. Näin tulee olemaan myös jouluna, sillä perinteinen joulujuhla on ensimmäistä kertaa peruttu. Rautatieasemalla jaetaan 23. joulu

30.11.2020 JOULULAHJA : SYY EN HAKENUT SAIRASLOMALLA TÖITÄ

 Työvoimaviranomainen on 30.11.2020 antanut seuraavan työvoimapoliittisen lausunnon: Henkilötunnus  ........ Lausunnon saaja Lahti/KELA  PL 153  15141 LAHTI Lausunto 02/0Q5 Hakijalla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen, koska hän on 26.11.2020 kieltäytynyt tarjotusta yli kaksi viikkoa kestävästä työstä ilman pätevää syytä tai aiheuttanut työsuhteen syntymättä jäämisen (TTL 2 a luku 4 §). Työttömyysturvaa ei voida maksaa 27.12.2020 - 24.02.2021 Perustelut Työtarjous Kesko Oyj, kassamyyjä. Hakija ilmoittaa, ettei hakenut tarjottua työpaikkaa, koska on sairauslomalla 25.11.- 9.12.2020. Ei työttömyysturvalain mukaan hyväksyttävä peruste hakemattomuuteen. Hakija ei ole ilmoittanut olevansa poissa työmarkkinoilta sairausloman aikana. Ei ole osoitettu, että hakija olisi pysyvästi työkyvytön tarjottuun työhön.  Kaarnakoski Tiina  Hämeen TE-toimisto, Lahti Lisätietoja antaa Työlinja työttömyysturvaneuvonta p. 0295 020 701  tai verkossa www.te-palvelut.fi Tähän lausuntoon ei saa erikseen hakea mu

27.11.2020 OMAT JUTUT

 Sairastaminen jatkuu. Vatsavaivat vieneet ruokahalun. Varpaan murtuminen pitkittyy ei meinaa luutua.  Ja mielen murheet kuormittuneet. Nukkuminen edelleen ihan minimissä.  Taistelua TE - toimiston kanssa. Joulun lähestyminen stressaa. Olen kuitenkin ajatellut, että asiat järjestyvät.  Kelaan olen ollut yhteydessä raha-asioissa luvattu, että ei tule ongelmia, koska työmarkkinatuen korvaa toimeentulotuki.  Vaikka TE - toimistosta tulisikin työstä kieltäytymisten takia karenssia.  Olen sairastellut koko kevään ja kesän, mikä milloinkin, mutta  yhtenäisesti olen saanut sairaslomatodistuksen. Päällekkäin valituksen sairaslomatodistus 31.01.2021 ja päälle nämä pätkät.  Muutoksenhakulautakunnassa vireillä nyt valitus, kun Kela ei pystynyt ratkaisemaan päätöstä kaikkinensa. Nyt vaan odottelen.  Toivotaan parasta ! 

27.11.2020 Jukka kauhistui ruuhkaisaa leipäjonoa ja antoi oman kassinsa pienten lasten äidille: "Ei ollut sydäntä kävellä ohi" – näin hän tahtoo nyt auttaa muita

 Jukka kauhistui ruuhkaisaa leipäjonoa ja antoi oman kassinsa pienten lasten äidille: "Ei ollut sydäntä kävellä ohi" – näin hän tahtoo nyt auttaa muita Tältä näyttävät kasvaneet ruokajonot nyt – konkariauttaja Heikki Hursti huolissaan vähävaraisista. Seisominen kotikunnan ruoka-apujonossa oli kaustislaiselle tapaturmaeläkeläiselle silmät avaava kokemus, josta seurasi hyväntekotempaus. Sitä ennen tarvittiin kuitenkin aliravitsemustila ja aimo annos häpeän selättämistä. "Ei ole pakko pärjätä väkisten yksin", hän rohkaisee muita. Oli lokakuun viimeinen maanantai. Kaustislainen Jukka Mäki-Petäjä, 47, jonotti paikallisen seurakunnan ruoka-apujonossa omaa vuoroaan. Kasseissa oli tarjolla ylijäämäruokaa kauppojen hyllyiltä. Paikalla ensimmäistä kertaa ollut Mäki-Petäjä katsoi ympärilleen ja näki noin 70 muutakin jonottajaa. Noin puolet ennätti saada ruokakassin, ennen kuin ne loppuivat. Hänkin ehti saada omansa, mutta tilanne tuntui silti kurjalta. Kääntyessään hän huomasi

27.11.2020 Laila oli hakemassa hävikkiruokaa vähävaraiselle perheelle, kun hyväsydäminen mies halusi auttaa ostamalla kärryllisen ruokaa – "Lopuksi hän laittoi vielä ison suklaarasian"

Kuva
 Laila oli hakemassa hävikkiruokaa vähävaraiselle perheelle, kun hyväsydäminen mies halusi auttaa ostamalla kärryllisen ruokaa – "Lopuksi hän laittoi vielä ison suklaarasian" Lohjalainen hyväntekijä Laila Janhunen kohtasi alkuviikolla paikallisessa ruokakaupassa sydäntä lämmittävän tilanteen, joka sai hänelle kyyneleet silmiin. Jo usean vuoden ajan vähävaraisia eläkeläisiä auttanut Janhunen sai alkuviikolla yhteydenoton yksinhuoltajaperheen äidiltä, joka kertoi, ettei perhe ole syönyt mitään kunnon ruokaa muutamaan päivään. Tänä vuonna myös vähävaraisia lapsiperheitä auttanut Janhunen päätti tarttua toimeen ja saikin läheisestä M-market Paloniemestä hävikkiruokaa vietäväksi apua tarvitsevalle perheelle. "Lopuksi hän laittoi ison suklaarasian kärryyn" Kun Janhunen meni hakemaan kauppiaan pakkaamaa hävikkiruokakassia, kassalla sattui olemaan samaan aikaan paikkakuntalainen Janhuselle tuntematon mies, joka kysyi Janhusen toiminnasta. – Kun kerroin, mitä tulin hakemaan,

27.11.2020 Maksuhäiriömerkintöihin liittyy usein häpeää – Takuusäätiön johtaja: apua ei haeta ennen kuin ollaan jo todella syvällä

Maksuhäiriömerkintöihin liittyy usein häpeää – Takuusäätiön johtaja: apua ei haeta ennen kuin ollaan jo todella syvällä Joka kymmenennellä suomalaisella on maksuhäiriömerkintä.   30 vuotta toiminut takuusäätiö auttaa rahavaikeuksiin joutuneita ihmisiä. Takuusäätiön toimitus-johtajan Juha A. Pantzarin mukaan keskimäärin ihmisellä ei ole vain yhtä maksuhäiriömerkintää, vaan niitä saattaa hyvin olla 15 eli yhdelle ja samalle ihmiselle kasautuu niitä.  –  Siitä on hankala löytää ulospääsyä, Pantzar sanoo. Häpeä liittyy Pantzarin mukaan hyvin vahvasti maksuhäiriöihin, jotka hankaloittavat elämää. Vanha maksuhäiriöisistä käytetty sanaon ”luottokelvoton”, joka jo sinällään indikoi, että olet kelvoton jos-sakin. –  Raha- asiat ovat tietynlaisia kunnia-asioita. Et missään tapauksessa halua joutua siihen luokkaan, jossa osoitat, ettei minulla ole hyvin mennyt raha-asioiden kanssa. Siksi sitä yritetään vältellä ja se pitkittää avun saamista, syventää ongelmaa ja sitten sitä on vaikeampi ratkoa, P

27.11.2020 Miesten rahahuolet kasvavat kovaa vauhtia – Jukka, 50, tietää, mitä on painiskella talousahdingossa: "Toivo häviää, kun perhe hajoaa tai työ lähtee alta"

 Miesten rahahuolet kasvavat kovaa vauhtia – Jukka, 50, tietää, mitä on painiskella talousahdingossa: "Toivo häviää, kun perhe hajoaa tai työ lähtee alta" Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha A. Pantzar: Rahavaikeuksien häpeäminen on tavallista Tuoreen tilaston mukaan jo lähes 400 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintä, ja koronapandemia on pahentanut tilannetta entisestään. Asiakastiedon mukaan maksuhäiriöt kerääntyvät miehille, ja jopa 10 prosentilla miehistä ja yli 16 prosentilla kolmekymppisistä miehistä on maksuhäiriömerkintä. Talousongelmat eivät kosketa pelkästään miehiä vaan myös heidän lähipiiriään. Miesluurin vapaaehtoisena vertaistukihenkilönä toimiva Jukka Lagerblom tietää, miten vaikeaa talousvaikeuksien kanssa painiminen on. – Kenellä niitä ei olisi ollut, 50-vuotias viiden lapsen isä toteaa. Lagerblomilla on myös itsellään pitkä kokemus talouvaikeuksista. Ongelmat alkoivat 90-luvun laman aikana.  – Yrittäjäisältä meni silloin koko omaisuus, ja minulta paloivat l