perjantai 23. toukokuuta 2025

23.05.2025 KESÄÄ KOHTI

 Kelan päätös kumminkin, että vyöryttävät ylijäämää kesäkuulle saakka.

No, minä olen maksanut kaikki laskut itse ja puhelinlasku ainoastaan jännittää, kuinka sen pystyn 

maksamaan. Jos en muuta keksi, sovin taas maksusopimuksen, jos vielä niin onnistuu. 


Lääkärissä kävin tällä viikolla, kun sairausloma loppuu sunnuntaihin, oli sitä mieltä, että kirjoittaa 

marraskuulle saakka B-lausunnon, samaan hengenvetoon sanoi, katsotaan hyväksyykö Kela sen.  

Sama diagnoosi, kuin edellisissä lausunnoissa. 

Laite joka minuun laitettiin, ei ole antanut vastetta, vaan tilannetta seurataan edelleen.


Muuten elämä menee menojaan, välillä hyviäkin päiviä, mutta muuten aika tasaisen tappavaa meininkiä. 

Ilon aiheita on pojanpojan vierailut. elämäni ilo ja valo. 


Toivottomuutta oli muutama päivä tuon Kelan päätöksen jälkeen, että miten selviän. 

Mutta, muistin aikaisemmat toivottomuudet, ja selvitty on. 

Enkä omasta mielestäni ole virhettä tehnyt, olen ilmoittanut Kelalle sairauslomat ja heidän työntekijät 

jättäneet huomioimatta, että maksuja päällekkäin, eivätkä ole niitä kuitanneet liikasuorituksiksi, 

kuten aikaisemmin ovat tehneet. Mutta elämä opettaa ja nyt ilmoitettu kahteen kertaan jo tuleva 

sairausloma. 

Seurakunnalta pyydän apuja, jos tilanne menee ihan  hirveän vaikeaksi  ! 

Tällä mennään kesää kohti.



09.06.2025 PERUSTOIMEENTULOTUKI KESÄKUU, HEINÄKUU JA ELOKUU

 Laskelma  Päätös: Perustoimeentulotuki (9.6.2025) Laskelma ajalle 1.6.2025 - 30.6.2025 Tulot                Ilmoitettu              ...