Kesä aika aiheuttaa monille lapsiperheille ja muillekin sosiaalipalveluiden piiriin kuuluville ylimääräistä päänvaivaa.
Lapsiperheissä monella ei ole varaa tehdä retkiä maksullisiin huvipaikkoihin, saati sitten lähteä laivamatkalle tms. Kotimaa matkailussa on monia paikkoja joihin on ilmaiset sisäänpääsyt, esim kotieläintiloille. Ja retkenhän voi tehdä vaikka lammen tai järven rannalle. Yhteinen aika perheen kanssa varmasti silloin paljon rikkaampaa luonnon helmassa.
Avustukset ja perhelomat ovat olleet haussa jo alkuvuonna, ja niitten saldoa nautitaan nyt, ketkä niitä ovat saaneet. Yksinhuoltajille omat leirinsä yms.
Kaupungeitten leiritoimintaaa ja puistotoimintaa voi kanssa hyödyntää näin kesällä.
Sosiaalipuolen toimeentulotuet yms juoksee kesälläkin, kunhan vaan muistetaan viedä hakemukset ja liitteet.
Seurakunnan toiminnassa kanssa kesällä katkoja, kannattaa näin alkukesästä jo miettiä tulevaa aikaa jolloin tarvitsisi enemmän apua. Jutella työntekijöitten kanssa.
Monissa järvien läheidyysessä olevilla kaupungeilla voi olla mahdollista seurakunnan tai kaupungin saunailtoihin tai leiri/retkipäiviin.
Uimalat ovat myös monessa kaupungissa, ja niihin voisi vaikka kysyä apua sosiaalipuolelta avustusta.
Vanhukset voivat käydä kesäkahviloissa, usein niitä järjestää seurakunta tai muu järjestö.
Ja jokainen voi ottaa sukulaisen/ystävän mukaan ja viettää hänen kanssaan vaikka toripäivää. Ihan puistossakin käyminen on ilo monelle kotona olevalle vanhukselle/sukulaiselle/ystävälle.
Itse olen seurakunnalla ollut leipomassa pullaa kesäkahvilalle ja retkipäiviin.
Ja olen toimeentulotukihakemuksen tehnyt jo heinäkuulle. Aikainen lintu se madon nappaa.
Ja seurakunnalle aion puhua tiukasta tilanteestani. jos sieltä saisin apua.
Matkoja en ole tekemässä, vaikkakin mielelläni matkustaisinkin vaikka Viroon. Mutta se passi ja matka yhdessä velvoittaisi suuren summan säästämistä. Ja sitä ei nyt ole oikein varaa.
Mummin velvollisuudet, ihanat ajat ja yhteiset hetket merkitsevät matkoja enemmän minulle.
Raha kun ei puussa kasva.
Kuntouttava työtoiminta jatkuu elokuulle, mutta takaporttina on jos, vakuutuoikeudesta tulee kesäkuussa päätös, niin mitä sitten ja minne sitten.
Psykiatrisen sairaanhoitajan terapiakäynnit loppuu yhteispäätöksestä ensi viikolla, mutta sinnekin jätettiin takaportti, mikä päätös tulee vakuutusoikeudesta, lääkärin ja kuntoutusohjaajan palvelut käytettävissäni.
Näillä päätöksillä joita olen odotellut jo todella kauan , eli noin 1,5 vuotta on kauaskantoiset vaikutukset, ja epävarmuudessa eläminen kaikin tavoin syö ihmistä.
Tulisi päätös ja elämä voisi alkaa uudelleen uudella tavalla, huolta ja murhetta vailla.
Mukavia kesäpäiviä .
Kiitos Teille sydämestäni, 70 000 lukijan rahapyykki ylitetty.
ULOSOTTOVELALLINEN (PIKAVIPIT, KÄYTTÖLUOTTO, VISA)2013 -2029. MUMMI, 60 VUOTTA. VÄLIIN PUTOAJA. ELÄKKEELLE ???? TULOTON KOTITALOUS. PERUSTOIMEENTULOTUKI JA ASUMISTUKI. YKSINÄISYYTTÄ JA SYYLLISYYTTÄ KOMPENSOIN OSTAMISELLA, JOS VARAA. VOI VARATONKIN VÄLILLÄ NAUTTIA ! Nöyryys ja köyhyys, kulkee käsikädessä. Elämä opettaa. Luoja luoduistaan huolen pitää. Ketään ei ole toista parempi, eikä pahempi.
perjantai 3. kesäkuuta 2016
09.06.2025 PERUSTOIMEENTULOTUKI KESÄKUU, HEINÄKUU JA ELOKUU
Laskelma Päätös: Perustoimeentulotuki (9.6.2025) Laskelma ajalle 1.6.2025 - 30.6.2025 Tulot Ilmoitettu ...
-
Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelka...
-
Hei Olet hakenut perustoimeentulotukea. Toimittamaltasi tiliotteelta ilmenee rahapelaamista. Hakemuksen käsittelemiseksi tarvitsemme vielä...
-
SUUNNITELMIA TULEVAISUUDESSA Tänään tuli viestiä sosiaalitoimisto ei avita syntymäpäiviä/merkkipäiviä. Seurakunta ainoa vaihtoehto, sen saan...