Kuntouttavan työtoiminnan jatkaminen onnistui, kun tätä asiaa hoitava kaupungin perusturvan viranomainen palasi sairaslomaltaan.
Jatkan seurakunnassa 4 tuntia kaksi kertaa viikossa.
Auttaa talouteen pikkasen, ylimääräinen viikkoraha.
Mutta asia nro 2.
Yleensä on välitystilin tuloutus tullut minulle perjantaina, kun on kirjaantunut torstaina Kelalta perusturvaan.
Soittelin perjantaina, kun ei rahaa ollut tullut minulle aamusta.
Virkailija oli uusi, ja huonosti Suomea puhuva, hän jopa kiroili puhelimeen, kun asiat tietokoneen kanssa ei sujuneet kuten hän halusi.
Hän ei osannut sanoa minulle, miksi en ollut saanut tuloutusta.
Ottaa puhelinumeroni ylös, ja soittaa kun ensin selvittää mikä on syynä.
Soitti ,syytä tuloutuksen puuttumiseen ei sanonut, kun taas kirosi ja sanoi flunssan kaataneet perusturvan väen petiin.
Jaa, mitä sitten , kyllä asioitten pitää silti rullata.
Hän ehdotti täydentävää toimeentulotukea, kun ei saa muuten minulle maanataiksi rahaa, sanoin että puhelinlaskuni erääntyy, sanoin, että maksusopimuksen mukaan maksan 15.02.2016 erän.
Täydentävää toimeentulotukea tulee maanantaina, mutta ei hän puhunut siitä tuloutuksesta sen enempää.
On tämä kyllä ihme maailma, kun ihmiset sairastuu, ei ole sijaisia jotka hoitaisivat asioita , sairas tapauksen sattuessa. Ja tuskinpa noilla niin kiirettä muutenkaan, ettei pystyisi toisen työtä jeesimään.
Asiakas joutuu kärsimään.
Ei ole tilillä kuin 4 € , toivottavasti laittaa pikkasen enemmän kuin sen puhelimaksun, että saan jääkaappiin muutakin, kuin valon.
ULOSOTTOVELALLINEN (PIKAVIPIT, KÄYTTÖLUOTTO, VISA)2013 -2029. MUMMI, 60 VUOTTA. VÄLIIN PUTOAJA. ELÄKKEELLE ???? TULOTON KOTITALOUS. PERUSTOIMEENTULOTUKI JA ASUMISTUKI. YKSINÄISYYTTÄ JA SYYLLISYYTTÄ KOMPENSOIN OSTAMISELLA, JOS VARAA. VOI VARATONKIN VÄLILLÄ NAUTTIA ! Nöyryys ja köyhyys, kulkee käsikädessä. Elämä opettaa. Luoja luoduistaan huolen pitää. Ketään ei ole toista parempi, eikä pahempi.
09.06.2025 PERUSTOIMEENTULOTUKI KESÄKUU, HEINÄKUU JA ELOKUU
Laskelma Päätös: Perustoimeentulotuki (9.6.2025) Laskelma ajalle 1.6.2025 - 30.6.2025 Tulot Ilmoitettu ...
-
Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelka...
-
Hei Olet hakenut perustoimeentulotukea. Toimittamaltasi tiliotteelta ilmenee rahapelaamista. Hakemuksen käsittelemiseksi tarvitsemme vielä...
-
SUUNNITELMIA TULEVAISUUDESSA Tänään tuli viestiä sosiaalitoimisto ei avita syntymäpäiviä/merkkipäiviä. Seurakunta ainoa vaihtoehto, sen saan...