Ulosotossa lähes neljännesmiljoona velallista
Perjantai 14.03.2014 klo 16:59 (päivitetty pe 17:03)
Ulosottovirastoihin saapui viime vuonna noin kolme miljoonaa ulosottoasiaa, kertoo valtakunnanvouti. Perittävää velkaa oli yhteensä noin 2,7 miljardia euroa.
Velkojat saivat 2,7 miljardista hieman yli miljardi euroa. Valtiolle päätyi kaikista tilitetyistä varoista kaikkiaan noin 450 miljoonaa euroa, loput tilitettiin muille velkojille.
Valtio sai perittyä ulosottomaksua noin 76 miljoonaa euroa, mutta ulosottolaitoksen menoista noin neljännes jäi veronmaksajien maksettaviksi.
Noin 90 prosenttia eri velallisista oli luonnollisia henkilöitä ja noin 10 prosenttia yrityksiä ja yhteisöjä.
Erilaisia ulosmittauksia toimitettiin noin 621 000 kappaletta, joista valtaosa oli palkan, eläkkeen ja veronpalautuksen ulosmittauksia. Vuoden lopussa ulosotossa oli edelleen noin 238 000 velallista.
Asunto-osakkeita myytiin ulosotossa viime vuonna 489 kiinteistöjä 1168 ja muuta irtainta omaisuutta 883 kappaletta.
ULOSOTTOVELALLINEN (PIKAVIPIT, KÄYTTÖLUOTTO, VISA)2013 -2029. MUMMI, 60 VUOTTA. VÄLIIN PUTOAJA. ELÄKKEELLE ???? TULOTON KOTITALOUS. PERUSTOIMEENTULOTUKI JA ASUMISTUKI. YKSINÄISYYTTÄ JA SYYLLISYYTTÄ KOMPENSOIN OSTAMISELLA, JOS VARAA. VOI VARATONKIN VÄLILLÄ NAUTTIA ! Nöyryys ja köyhyys, kulkee käsikädessä. Elämä opettaa. Luoja luoduistaan huolen pitää. Ketään ei ole toista parempi, eikä pahempi.
09.06.2025 PERUSTOIMEENTULOTUKI KESÄKUU, HEINÄKUU JA ELOKUU
Laskelma Päätös: Perustoimeentulotuki (9.6.2025) Laskelma ajalle 1.6.2025 - 30.6.2025 Tulot Ilmoitettu ...
-
Luottotiedoton voi saada vuokra-asunnon, mutta vuokranantajien käytännöt vaihtelevat – Eniten vaikeuksia on hakijalla, jolla on vuokravelka...
-
Hei Olet hakenut perustoimeentulotukea. Toimittamaltasi tiliotteelta ilmenee rahapelaamista. Hakemuksen käsittelemiseksi tarvitsemme vielä...
-
SUUNNITELMIA TULEVAISUUDESSA Tänään tuli viestiä sosiaalitoimisto ei avita syntymäpäiviä/merkkipäiviä. Seurakunta ainoa vaihtoehto, sen saan...