tiistai 25. lokakuuta 2022

25.10.2022 KELA, TE TOIMISTO, KELA KUNNON PUHELINRUMBA / LÖYSIN MARKUS JANSSONIN BLOGIN

   Tänään soittelin Kelaan ja tiedustelin, miksi jokaisen toimeentulotukihakemuksessa pyydetään ilmoittumaan TE-toimiston asiakkaaksi. 

Pyysivät ottamaan yhteyttä Te-toimistoon. Selvitin tilanteeni, että olen sairaslomalla toistaiseksi ja etten ole työkuntoinen. 

 Palasin soittamaan Kelaan, ja sieltä selvittelyä miksi näin pitää toimia. (puhelin aika 16 myöhästyin)

Huomenna soitan uudestaan, mutta kas viisaampana. Löysin Markus Janssonin Blogi:n, ja hänellä ollut kirjoitus  Kelan  patistamisesta TE- toimiston asiakkaaksi. 


Laitoin kyseisestä tekstistä tietoja Kelaan. Ihmisen ahdistaminen nurkkaan on todella väärin. 

Ahdistaa tämä elämä todella paljon, miksi täytyy kaikkea yrittää ja tehdä, 

eikö vaan voisi olla ja nauttia, niistä asioista joista saa mieleen ja elämään seesteisyyttä. 

Vanhat tavat on todella painautuneet selkärankaan. Niiden irrotus on vaikeaa. 

Taloudessa mennään 0 toleranssissa viikon verran. 

Syntymäpäivät juhlittu etukäteen. 

Joulua pelkään jo etukäteen. Taloudellinen tilanne heikko. 




Markus Janssonin Blogi

Ajankohtaista asiaa, tajunnanvirtaa ja kommentteja lähinnä politiikkaan, tietoturvaan ja yksityisyyden suojaan liittyen.


8. MARRASKUUTA 2021

Oikeuskansleri: KELA ei saa patistaa työkyvyttömiä TE-toimiston asiakkaiksi

Viralliset arviot työttömien määrästä lienevät jotain 300000 luokkaa. Tosiasiassa valtaosa näistä työttömistä on oikeasti työkyvyttömiä, mutta koska viranomaiset eivät noudata lakia (Laki toimeentulotuesta 2a§ 3 momentti & 4 momentti, Työttömyysturvalaki 3 luvun 3§ 1 momentti), he ovat työvoimatoimiston listoilla, jonne he eivät tietenkään kuulu. Mikäli nämä ihmiset, joille sairaspäivärahaa tai kuntoutustukeakaan ei ole myönnetty, eivät suostu menemään TE-toimiston listoille leikkimään työtöntä, vaan roikkuvat KELA:n toimeentulotuella (jonne he oikeasti kuuluvat), KELA leikkaa heidän toimeentulotuen perusosaansa 20% tai jopa 40%.


Tein asiasta kantelun Oikeuskanslerinvirastolle ja kirjoitin asiasta cfsfinland-blogissa reilu vuosi sitten.


Oikeuskanslerinvirasto on nyt linjannut (28.10.2021 OKV/1512/10/2020) (ladattava pdf), että Kansaneläkelaitoksen ko. menettely on lainvastainen ja työkyvytöntä henkilöä ei saa patistaa TE-toimiston asiakkaaksi (eikä sitä kautta hänen tukeaan leikata, jos hän ei sinne suostu menemään)!


 


Kansaneläkelaitoksen menettely perustoimeentulotukiasiassa

Diaarinumero: OKV/1512/10/2020

Antopäivä: 28.10.2021

Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Apulaisoikeuskansleri saattoi Kelan tietoon käsityksensä Kelan antamasta neuvonnasta ilmoittautua TE-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi työkyvyttömyyden aikana.


Kela oli antamissaan perustoimeentulotukipäätöksissä toistuvasti kehottanut kantelijaa ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon, vaikka kantelijalla oli ollut esittää työkyvyttömyydestään lääkärinlausunto.


Toimeentulotukilain mukaan toimeentulotukea hakeva 17–64- vuotias henkilö on velvollinen ilmoittautumaan työttömänä työnhakijana työvoimatoimistoon, ellei hän ole laitoshoidon tai lääkärin toteaman sairauden vuoksi esteellinen vastaanottamaan työtä. Kela ei ollut selvityksessään ottanut kantaa toimeentulotukilain kyseiseen säännökseen ja sen merkitykseen kantelijan perustoimeentulotukiasiassa.


Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun mukaan kantelija on ollut lääkärin toteaman sairauden vuoksi esteellinen vastaanottamaan työtä ja näin ollen myös työkyvytön. Kela ei olisi tällaisessa tilanteessa voinut toimeentulotuen saamisen edellytyksenä vaatia ja kehottaa kantelijaa hakeutumaan TE-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi.




Päätös on merkittävä voitto kaikille lääkärin työkyvyttömäksi toteamille henkilöille, joiden tukia Kela on leikannut ja joita Kela patistelee TE-toimistojen asiakkaiksi pompoteltavaksi ja kyykytettäväksi! 


Kehoitan kaikki niitä ihmisiä, joilla on lääkärin B1-lausunto työkyvyttömyydestään (pitkäksi aikaa, esim. 3kk tai enemmän) ja jotka Kela on patistanut TE-toimistojen asiakkaiksi ja/tai joiden perustoimeentulotukea Kela on leikannut, tekemään asiasta välittömästi oikaisupyynnön Kansaneläkelaitokselle, sekä irtisanomaan TE-toimiston "suhteensa". Siivotaanpa nyt työkyvyttömät pois TE-toimiston listoilta ja siten työttömyystilastoista pysyvästi!


Huomatkaa kuitenkin muutama seikka:


1.Huomatkaa, että OKV ei sinällään sano, että TE-toimiston listoilla ei saisi olla, jos on työkyvytön, vaan nimenomaan toteaa, että TE-toimiston listoilla ei ole pakko olla, jos on työkyvytön. Joillekin esim. ansiosidonnainen työttömyysturva tai peruspäiväraha on parempi tulonlähde (kuin peruspäiväraha), etenkin jos esim. puolisolla on merkittävästi tuloja.


2.Huomatkaa, että OKV ei ota kantaa siihen, miten pitkällä sairaslomalla pitää olla, jotta ei ole vain "tilapäisesti estynyt" vastaanottamaan työtä, voisin olettaa, että lyhyet sairaslomat eivät tätä koske ja tällöin pitää pysyä TE-toimiston listoilla. Kuitenkin, mikäli olet TE-toimiston listoilla sairaana, et voi saada sairaspäiviltä työttömyyskorvausta, vaan sinun pitää hakea niiltä sairaspäivärahaa...ja jos sairaspäivärahan maksimipäivät ovat jo tulleet täyteen, sinun pitää hakea toimeentulotukea ko. kuukaudelta (jolloin toki katsotaan, paljonko saat työttömyyskorvausta ko. kuussa ja saatko sitä niin paljon, ettei sinulla ole oikeutta toimeentulotukeen). Kyllä, teoriassa voi olla niin, että olet koko kuukauden TE-toimiston listoilla työttömänä työnhakijana ja merkitset joka päivän kohdalle "sairas" ja haet ko. kuukaudelta sitten toimeentulotukea, koska et saa työttömyyspäivärahaa tarpeeksi elämiseesi, näin hullu voi systeemimme olla...mutta, jos olet noin pitkään sairas, sinun ei ko. OKV:n päätöksen mukaan luultavasti kuulu olla TE-toimiston listoilla alunperinkään!

 

3.Huomatkaa, että henkilöllä on kaikesta yllä olevasta riippumatta oikeus (= Kelan mukaan velvollisuus) saada työttömyysturvaa siinä vaiheessa, kun kuntoutustukihakemuksen käsittely on kesken (eli päätöstä 1. portaasta ei ole vielä tullut, mutta kuntoutustukea on kuitenkin jo haettu). Jos siis olet hakenut kuntoutustukea, mutta päätöstä ei ole vielä tullut, sinun pitää elää työttömyyspäivärahalla TE-toimiston listoilla, mutta jos ja kun hakemus kuntoutustuesta hylätään, voit joko

A) Tehdä uuden kuntoutustukihakemuksen ja pysyä TE-toimiston listoilla tai

B) Valittaa kuntoutustukihakemuksen hylkäämispäätöksestä eteenpäin ja poistua TE-toimiston listoilta KELA:n toimeentulotuelle.


4.Huomatkaa, että jos olette TE-toimiston listoille, voitte joutua kaikenlaisille hyödyttömille puuhastelukursseilla, kuntouttavaan työtoimintaan ja muuhun naurettavaan kyykytykseen, joka etenkin sairaalle voi olla liian raskasta ja romahduttaa vointia entisestään...perustoimeentulotuella moista ongelmaa ei ole! Lisäksi perustoimeentulotuella kaikki lääkkeenne ja julkisen terveydenhuollon lääkärikäyntinne ovat ilmaisia!

Odotan mielenkiinnolla, milloin media tai poliitikot tarttuvat tähän ongelmaan ja lopettavat vihdoin ja viimein työkyvyttömien ihmisten pitämisen TE-toimiston listoilla "työttöminä"?!?


Kohteen lähettäminen sähköpostitse

Bloggaa tästä!

Jaa Twitteriin

Jaa Facebookiin

Jaa Pinterestiin

sunnuntai 16. lokakuuta 2022

16.10.2022 Vähävaraisen joulu: Mistä apua jouluun?💝

 Vähävaraisen joulu: Mistä apua jouluun?💝

Viimeksi päivitetty 29/09/2022
 Haluatko auttaa vähävaraisia, tai toivotko saavasi itsellesi apua jouluna?
Suomessa järjestetään lukuisia keräyksiä joulun alla, joista tässä esitellään muutama.
Vinkki yrittäjille: Tiesithän, että yritys saa alle 850 euron lahjoituksista verovähennyksiä, jos lahjoitus on annettu yleishyödylliseen ja samalla paikalliseen tai yrityksen toimialaa lähellä olevaan tarkoitukseen?


1. Joulupuu-keräys

Keskuspuiston Nuorkauppakamarin organisoima perinteinen Joulupuu-keräys järjestettiin ensimmäisen kerran Helsingissä vuonna 2002. Keräys toimii nykyään myös muilla paikkakunnilla.

Joulupuu-keräyksen avulla yksityiset henkilöt voivat ostaa tai tehdä lahjoja lastenkodeissa ja sijaisperheissä sekä lastensuojelun avohoidon piirissä oleville lapsille.

Tällaisia lapsia on Suomessa kymmeniä tuhansia.

Lahjapaketit jaetaan sosiaalitoimen lastensuojelun kautta.

Joulupuu-keräykseen tarkoitetun lahjapaketin voi viedä ympäri Suomea oleviin keräyspisteisiin, tai voit lahjoittaa verkossa eJoulupuun kautta.


2. Jouluapua

Jouluapua on vuonna 2013 Facebookissa aloittanut yhteisö, mikä kerää yhteen apua tarvitsevat yksityishenkilöt ja lahjoittajat.

Tarkoitus on, että lahjoittaja vie lahjansa suoraan sille, joka on pyytänyt jouluruokaa, hygieniatuotteita, vaatteita tai esimerkiksi leluja. Nämä lahjat saavat olla käytettyjäkin.

Vapaaehtoivoimin pyörivän jouluapua-sivuston kartalta voi katsoa itseä lähinnä asuvat avuntarvitsijat, lukea heidän tarinansa, hankkia toivotut lahjat ja viedä ne perille.

Jouluavun kautta auteta noin 700 suomalaista perhettä.

Jos tarvitset apua itsellesi tai toivot vaikka joulupukkivierailua, laita viestiä jouluapuahakemus@gmail.com tai täytä sivustolle joulun alla avautuva avunpyyntölomake.


3. Hyvä Joulumieli

Hyvä Joulumieli -keräys järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1997.

Lahjoituksilla hankitaan vähävaraisille lapsiperheille ruokalahjakortteja joulua varten. Vuosien varrella keräyksellä on autettu jo lähes 288 500 perhettä.

Hyvä Joulumieli -keröys järjestetään Suomen Punainen Ristin ja Mannerheimin lastensuojeluliitton sekä heidän yhteistyökumppaniensa toimesta.

Päätöksen lahjakortin saavista perheistä tekee joko kunnan sosiaalitoimi, lastenneuvola, koulun terveydenhuolto tai seurakunnan diakoniatoimi.

70 euron suuruisen lahjakortin voi käyttää K-ruokakauppojen, Lidlin tai S-ryhmän kaupoissa.

4. Pelastakaa Lapset ry:n joulukeräys

Pelastakaa Lapset ry:n joulukeräys ohjaa joululahjoituksesi vähävaraisten perheiden lasten harrastusmaksuihin, ja nuorten lukio- tai ammattiopintojen oppikirjakuluihin.

Pelastakaa Lapset ry:n mukaan Suomessa elää yli 120 000 lasta köyhyydessä.

Yhteiskunnan tuet turvaavat jonkinlaisen toimeentulon, mutta joulu voi jäädä hyvin niukaksi ilman hyväntahtoisia lahjoittajia.

5. Joululahjoitus Kotimaanavun kautta

Kotimaanapu esittelee verkkosivuillaan apua tarvitsevien yksityishenkilöiden tarinoita.

Jos tunnet kutsumusta jonkun toiveen täyttämiseen jouluksi, voit lahjoittaa itsellesi sopivan summan.

Tällä hetkellä esimerkiksi eräs leski toivoo rahaa puolisonsa hautakiveen, ja viisihenkinen perhe tarvitsee apua menetettyään koko omaisuutensa tulipalossa.

Pienituloinen eläkeläinen tarvitsisi uudet talvirenkaat, ja erään omaishoitajanuoren opinnot uhkaavat jäädä kesken autolainan aiheuttaman velkaantumisen takia.

Kotimaanavun verkkosivujen kautta voit osallistua myös eri seurakuntien joulukeräyksiin.

Kotimaanapu auttaa kaikkia suomalaisia syntyperään tai uskontoon, ja apu menee perille Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien diakoniatyön kautta.

Vuonna 2019 Kotimaanapu pystyi lahjoittamaan seurakunnille 52 000 euroa vähävaraisten jouluruokailujen järjestämiseen ja jouluruokakassien jakamiseen.

Nämä rahat oli hankittu yksityishenkilöiden ja yritysten tekemien lahjoitusten avulla.

6. Pelastusarmeijan joulupatakeräys

Pelastusarmeijan joulupatakeräys on klassikko.

Joulupadoilla on pitkä historia, sillä joulupata-keräys järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1906.

Joulupatojen sanotaan olevan yksi kustannustehokkaimista keräysmuodoista, sillä keräyskulut ovat vain kymmenen prosentin luokkaa.

Esimerkiksi vuoden 2018 joulupatatuotto oli miljoona euroa, onhan pataan lahjoittaminen on monelle tärkeä ja rakas jouluperinne.

Voit viedä rahaa tai esimerkiksi vaatteita kadulla olevalle padalle, tai lahjoittaa rahaa netissä.

Varat jaetaan ruokana, vaatteina ja lahjakortteina vähäosaisille lapsiperheille, pienituloisille eläkeläisille ja muille vähävaraisille sekä syrjäytymisvaarassa oleville ihmisille.

Varoja käytetään myös harrastus- ja kerhotoimintaan.

Lahjoistusvaatteita jaetaan ihmisille ja myydään Pelastusarmejan kirpputoreilla.

Vähävaraisille jaetaan lahjakortteja, joilla he saavat Pelastusarmeijan kirpputoreilta ilmaiseksi vaatteita ja muita tarvikkeita.

7. Hopen keräyspisteet

Hope kerää rahaa ja tavaralahjoituksia ympäri vuoden.

Joulun alla sillä on keräyspisteitä ympäri Suomea, ja niistä löytyy tietoa paikallistoimijoiden Facebook-sivuilta.

Lahjojen tulisi olla uusia ja paketoimattomia, jotta vähävaraisten lasten vanhemmat voivat paketoida ne itse.

Poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton Hope auttaa vähävaraisia ja äkillisen kriisin kohdanneita lapsiperheitä sekä huostaanotettuja lapsia.

Hopelle voi laittaa avunpyynnön verkossa.

8. Joukkorahoitus, seurakunnat ja muut joulukeräykset

Rahaa joulun viettoon (tai esimerkiksi vuokran maksuun) voi pyytää myös kansainväliseltä GoFundMe-sivustolta.

Yksityishenkilöt ympäri maailmaa ovat valmiita lahjoittamaan toisilleen muutaman euron, ja enemmänkin. Kyseessä on ilmainen ja kaikille avoin joukkorahoituspalvelu.

Mesanaatti.me on suomalainen joukkorahoitussivusto, millä kerätään rahaa myös hyväntekeväisyystarkoituksiin.

Mesenaatti-sivustolla voi kuitenkin pyytää lahjoituksia vain, jos omaa rahankeräysluvan tai jos on valmis antamaan lahjoittajille vastikkeen (esimerkiksi jonkin palvelun tai tavaran).

Vastikkeellisuusvaatimus sitoo periaatteessa myös GoFundMe-sivuston kautta apua hakevia.

Mesenaatti veloittaa rahoituskampanjoiden tuotosta 10 %. Tämä palvelu ei oikein sovi jouluavun hakemiseen itselle, mutta sitä kautta voi osallistua esimerkiksi Romanian lasten hyväksi toteutettuihin keräyksiin.

Lisäksi on olemassa lukemattomia paikallisten seurakuntien, yksityishenkilöiden, yritysten ja yhdistysten organisoimia joulukeräyksiä, kuten Tampereen kaupunkilähetyksen Operaatio Joulukassi.

Seurakunnissa saattaa olla tarjolla myös ilmaisia jouluaterioita joulun alla.

Brother Christmas on rekisteröity tavaramerkki, minkä takana on kansanedustajanakin tunnettu Ari Koponen.

Brother Christmasin kautta voi lahjoittaa aikaa, palveluita, lahjakortteja tai tavaraa. Avuntarvitsijoita ja lahjoittajia löytyy muun muassa Facebookin kautta.

Avunsaajat vuosina 2015-2019 ovat olleet esimerkiksi veteraaneja, vanhuksia, vähävaraisia lapsiperheitä, kodittomia ja maahanmuuttajia.

Brother Christmas eli Ari Koponen sai hiljattain syytteen rahankeräysrikoksesta, sillä toiminta alkoi tavallaan laittomasti. Tilanne on muuttunut sittemmin, ja toiminta vaikuttaisi täysin läpinäkyvältä sekä lailliselta.

9. Jouluniloa myös ulkomaille

Jos haluat auttaa ulkomailla asuvia ihmisiä joulun alla, voit esimerkiksi ostaa toisenlaisen lahjan kirkon ulkomaanavun verkkosivuilta tai hankkia lahjan / antaa lahjoituksen lahjaa varten Romaniassa tai Moldovassa asuvalle lapselle (Patmos Lähestyssäätiön Operaatio Joulun Lapsi).

16.10.2022 Kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia korotetaan 4,2 prosenttia

 Kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia korotetaan 4,2 prosenttia

14.10.2022 19:20 Aamuset

Kela on vahvistanut kansaneläkeindeksin ensi vuoden pisteluvun. Kelan maksamia etuuksia korotetaan kansaneläkeindeksin perusteella 4,2 prosenttia 1.1.2023 alkaen.


Suurin osa Kelan etuuksista on sidottu kansaneläkeindeksiin. Kansaneläkeindeksi seuraa elinkustannusindeksiä, jonka Tilastokeskus laskee keskeisten hyödykkeiden hintatietojen perusteella. Näin etuuksien ostovoima pyritään säilyttämään hintojen muuttuessa.


Normaalisti kansaneläkeindeksi tarkistetaan kerran vuodessa, mutta tänä vuonna siihen tehtiin ylimääräinen 3,5 prosentin korotus ajalle 1.8.–31.12.


Lain mukaan Kelan tehtävänä on vahvistaa lokakuun loppuun mennessä seuraavan kalenterivuoden kansaneläkeindeksin pisteluku. Nyt pisteluku on vahvistettu ja se on 1 805 vuonna 2023. Tänä vuonna pisteluku oli ensin 1 674 ja sitten 1 733 elokuusta alkaen. Pisteluku siis kasvaa 4,2 prosenttia.


Indeksitarkistus lisää Kelan etuusmenoja arviolta 300 miljoonalla eurolla vuonna 2023.


Kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia ovat muun muassa kansaneläke, takuueläke, työmarkkinatuki ja peruspäiväraha sekä toimeentulotuen perusosa.


Indeksitarkistuksen perusteella yksinasuvan täysi kansaneläke suurenee 703,45 eurosta 732,67 euroon, takuueläkkeen täysi määrä suurenee 885,63 eurosta 922,42 euroon ja eläkettä saavan hoitotuen perusmäärä suurenee 75,58 eurosta 78,72 euroon.


Työttömälle työnhakijalle neljän viikon jaksoissa maksettava työmarkkinatuki tai peruspäiväraha on ensi vuonna 37,21 euroa päivässä (nyt 35,72 e/pv).


Lisäksi esimerkiksi lasten kotihoidon tuen hoitoraha yhdestä alle 3-vuotiaasta lapsesta suurenee 362,61 eurosta 377,68 euroon ja sairauspäivärahan vähimmäismäärä suurenee 30,71 eurosta 31,99 euroon.


Myös opintorahaa korotetaan kansaneläkeindeksin perusteella, mutta korotus astuu voimaan uuden lukuvuoden alussa 1.8.2023 alkaen. Jos opiskelija asuu itsenäisesti ja on täyttänyt 18 vuotta, opintoraha suurenee 268,23 eurosta 279,38 euroon kuukaudessa.


Indeksitarkistusten lisäksi tiettyihin etuuksiin on tulossa joitakin lisäkorotuksia ensi vuoden alussa. Nämä hallituksen esitykset ovat tulossa eduskunnan käsittelyyn syksyn aikana.


Syyskuun budjettiriihessä hallitus esitti määräaikaista korotusta lapsilisän yksinhuoltajakorotukseen, työttömyysturvan lapsikorotukseen ja opintorahan huoltajakorotukseen sekä toimeentulotuessa alle 18-vuotiaan perusosaan. Lisäksi ehdotettiin pysyvää korotusta yksityisen hoidon tuen hoitolisään.


Hallitus ehdotti myös, että lääkekustannusten vuosiomavastuun eli ns. lääkekaton jäädytys jatkuu vuoden 2023 ajan. Lääkekatto olisi siis myös ensi vuonna 592,16 euroa vuodessa.


Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

lauantai 15. lokakuuta 2022

15.10.2022 MARRASKUUN PERUSTOIMEENTULOTUKI

MARRASKUUN PERUSTOIMEENTULOTUKI 

 Laskelma

Laskelma ajalle 1.11.2022 - 30.11.2022

Tulot                                                          Ilmoitettu            Huomioitu

Peltola   Susanna

Yleinen asumistuki                                       314,94 e         314,94 e

Tulot yhteensä                                                                     314,94 e

Menot Eräpäivä                                         Ilmoitettu         Huomioitu

Peltola     Susanna

Perusosa: Yksin asuva                                                         532,97 e

Asunnonvuokra 

Vuokraan sisältyy vesi.

1.11.2022                                                     511,12 e         511,12 e

Menot yhteensä                                                             1 044,09 e

Maksettava perustoimeentulotuki

                                                        1 044,09 e - 314,94 e       729,15 e

Muutoksista on ilmoitettava

 

tiistai 27. syyskuuta 2022

27.09.2022 PÄÄTÖS TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEESTÄ "HYLKY"

 Kansaneläke


        KANSANELÄKELAITOS                    PÄÄTÖS                   Sivu  1/ 2     

                                                                     Hakemus         

        PL 10                                Annettu     Postitettu  saapunut        

        00056  KELA                          22.9.2022   23.9.2022   22.6.2022       


        Peltola,   Susanna                                                  

                      

        PÄÄTÖS TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEESTÄ                                              


                 Olet hakenut työkyvyttömyyseläkettä/kuntoutustukea Kelasta.         


                 Hakemuksesi on hylätty, koska arviomme on, että työkykysi ei        

                 ole alentunut kansaneläkelain tarkoittamalla tavalla.               


        Hakemusasiakirjoista saadut tiedot                                           

                 Olet työskennellyt kaupan kassana, osastoapulaisena, yrittäjänä     

                 ja siivoojana, sekä seurakunnalla kuntouttavassa työssä.            


                 Ilmoitat, että työkykyäsi alentavat masennus, bulimia, ahdis-       

                 tus, väsymys/unettomuus, jaksamattomuus, muistamattomuus,           

                 väliinpitämättömys, pelot, kivut ja aloitekyvyttömyys.              


                 Päätöksenteossa käytetyistä lääkärinlausunnoista viimeisin on       

                 päivätty 14.6.2022.                                                 


        Päätöksen perustelut                                                         

                 Hakemusasiakirjojen perusteella arvioimme, että työkykyysi          

                 vaikuttavat toistuva masennus, epätyypillinen laihuushäiriö,        

                 ja sekamuotoinen persoonallisuushäiriö. Vaikea-asteista mielen-     

                 terveyden häiriötä ei ole todettu. Sairaudet ovat asianmukai-       

                 sella hoidolla hallittavissa. Työkyky ei ole siten alentunut,       

                 että kansaneläkelain mukainen työkyvyttömyys olisi todettavis-      

                 sa.                                                                 


                 Olet 57-vuotias. Alle 60-vuotiailla työkykyä arvioidaan oman        

                 työn lisäksi muuhun sopivaan työhön.                                


                 Arvioimme, että sairaudestasi huolimatta sinulla on vielä           

                 työkykyä jäljellä. Pystyt tekemään omaa tai muuta sinulle           

                 sopivaa työtä, jolla voit ansaita kohtuullisen toimeentulon.        


        Arvio kuntoutusmahdollisuuksista                                             

                 Olemme arvioineet, että et juuri nyt hyödy Kelan                    

                 ammatillisesta kuntoutuksesta. Voit kuitenkin hakea                 

                 kuntoutusta myöhemmin, jos tilanteesi muuttuu tai pidät             

                 sitä muuten tarpeellisena.                                          


                 Kelan tarjoamista kuntoutuspalveluista löytyy tietoa                

                 osoitteesta www.kela.fi/kuntoutus. Myös terveydenhuolto             

                 voi selvittää mahdollisuuksiasi kuntoutukseen.                      


                                                                         Sivu  2/ 2  

        Peltola,  Susanna                                                  


        Lainkohdat                                                                   

                 Kansaneläkelaki 12 § 1 ja 2 mom. ja 13 §                            



                 KANSANELÄKELAITOS                                                   


                 Inka Manninen                                                       

     Tiedustelut                                                                  

                 Päätöstä koskevat tiedustelut                                       

                 puh. 020 634 0181                                                   


                 Eläkeasioiden palvelunumero                                         

                 puh. 020 692 202                                                    


        Päätöksestä valittaminen                                                     

                 Valitusosoitus on liitteenä.                                        


        Huomautuksia                                                                 

                 Toimeentulosi turvaamiseksi sinulla saattaa olla oikeus             

                 työttömyysetuuteen. Jos haluat selvittää oikeutesi                  

                 työttömyysetuuteen, ilmoittaudu työnhakijaksi TE-                   

                 palveluissa ja hae työttömyysetuutta joko Kelasta                   

                 tai työttömyyskassasta.                                             


                 Jos sinulla on kysyttävää työnhakijaksi ilmoittautumisesta,         

                 voit ottaa yhteyttä TE-palveluihin.                                 


        Liitteet                                                                     

                 Valitusosoitus                                                      

                 Hylkäyspäätöksiin liittyvä ohje                                     


tiistai 20. syyskuuta 2022

20.09.2022 LOKAKUU PERUSTOIMEENTULOTUKI

 Päätös
Perustoimeentulotuki lokakuu 

Annettu: 19.9.2022

Lähetetty: 20.9.2022


Miksi lähetämme tämän päätöksen

Olet hakenut perustoimeentulotukea ajalle 1.10.2022 - 31.10.2022.

Perustoimeentulotuki on ratkaistu ajalta 1.10.2022 - 31.10.2022.

Miten asia on ratkaistu

Perustoimeentulotuki on myönnetty

1.10.2022 - 31.10.2022 873,43 e

Perustoimeentulotuki on myönnetty odotettavissa olevaa tuloa vastaan.

Perustoimeentulotuen määrään sisältyvät sekä hakijalle maksettava että mahdollisille laskuttajille ja vuokranantajalle maksettavat osuudet. Tarkemmat tiedot maksun jakautumisesta on kohdassa Maksut.


Maksut

Maksupäivä Määrä Ajalta

3.10.2022 729,15 e 1.10.2022 - 31.10.2022

Tilinumero  S-Pankki Oyj


Laskuttajalle maksetaan:


Maksupäivä Määrä Laskun numero Laskuttaja

3.10.2022 30,30 e 6322431196 RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN KY

3.10.2022 72,18 e 11014162002 FORTUM ASIAKASPALVELU OY

12.10.2022 41,80 e 22096008 KANTA-HÄMEEN SAIRAANHOITOPIIRIN KY

Miten toimit jatkossa

Toimita seuraavan hakemuksen liitteenä

tiliote jokaisen toimeentulotukiperheeseen kuuluvan henkilön kaikista kotimaisista ja ulkomaisista tileistä 1.9.2022 alkaen siihen asti, johon se on mahdollista saada jatkohakemuksen jättämiseen mennessä. Tiliotteesta pitää näkyä tilin omistaja, tilinumero sekä alku- ja loppusaldo.

Maksusitoumukset

Sähköinen maksusitoumus apteekkiin on voimassa tämän päätöksen voimassaoloajan loppuun asti. Lisätietoa on liitteessä.

Päätös koskee seuraavia henkilöitä

Peltola Susanna

Millä perusteilla asia on ratkaistu

Perustoimeentulotuen määrä saadaan, kun käytettävissä olevista toimeentulotukilaissa määritellyistä tuloista ja varoista vähennetään toimeentulotukilaissa määritellyt menot. Lisätietoja on kohdassa Laskelma.

Kun työkyvyttömyyseläke- tai kuntoutustukihakemuksesi on vireillä, voit hakea työttömyysetuutta. Näin voit tehdä, vaikka lääkärinlausuntojen mukaan olet työkyvytön. Työttömyysetuuden saaminen edellyttää, että olet ilmoittautunut TE-palveluihin työnhakijaksi ja hakenut työttömyysetuutta joko Kelasta tai työttömyyskassasta.

Tulot

Perustoimeentulotuki on viimesijainen etuus. Sinun pitää selvittää oikeus työttömyysetuuteen eläkkeen käsittelyn odotusajalle.

Tulona otetaan huomioon yleensä kaikki hakijan ja toimeentulotukiperheen tulot. Tulot huomioidaan nettona eli verojen jälkeen sen kuukauden tulona, jona niiden voidaan katsoa olevan käytettävissä.

Menot

Perusosalla katettaviin menoihin kuuluvat ravinto-, vaate- ja vähäiset terveydenhoitomenot sekä henkilökohtaisesta ja kodin puhtaudesta, paikallisliikenteen käytöstä, sanomalehden tilauksesta, puhelimen ja tietoliikenteen käytöstä ja harrastus- ja virkistystoiminnasta aiheutuvat menot sekä vastaavat muut jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot. Näistä menoista ei tarvitse esittää kuitteja tai laskuja.


Menona on otettu huomioon julkisen terveydenhuollon asiakasmaksu. Kehotamme sinua selvittämään kunnasta, voitko jatkossa saada alennusta terveydenhuollon asiakasmaksusta tai voidaanko sinut vapauttaa sen maksamisesta.

Sähkölaskusta ei ole otettu huomioon lisäpalveluista aiheutuvia kustannuksia, koska ne eivät ole perustoimeentulotuessa huomioitavia menoja.

Asuminen

Asumismenot otetaan huomioon tarpeellisen suuruisena.

Ensisijaisen etuuden kuittaus Kelalle

Perustoimeentulotuki on myönnetty ajalle 1.10.2022 - 31.10.2022 ennakkona odotettavissa olevia etuuksia vastaan. Kela käyttää seuraavat samalle ajalle mahdollisesti myönnettävät etuudet perustoimeentulotuen kuittaukseen:

Kansaneläke, takuueläke,

työttömyysturva

Etuuksista kuitataan enintään myönnetyn perustoimeentulotuen määrä.


OMAT MENOT  : 

Elisa   97,79 € 

Elisa   24,80 €

Elisa   11,03 €

Vuokra  297 € 

Velat   60 €   

torstai 8. syyskuuta 2022

08.09.2022 MILLÄÄN EI OLE VÄLIÄ

 Näin sitten kävi. Kaikki meni alle kahdessa viikossa.

Onneksi on pakkasessa marjoja. Ja puurohiutaleita kaapissa.

En osaa sanoa, oliko tämä uuden lääkkeen saama vaikutus, vai ihan vaan kyllästyminen kaikkeen kituuttamiseen.

Ostin Tori.fi kautta pyörän, onneksi ihana ystävä kuljetti sen minulle.

Olen siihen todella tyytyväinen, hyvä polkea ja mukava istua.

Tavarakori edessä. 

Tätä ei kannata surra kovin pahasti.

Odotettavissa oli, että jossain pisteessä olotila menee tällaiseksi.

Tilillä on 1,23 €.

Rahapussissa 4,30 €.

Tein harkinnanvaraisen toimeentulo hakemuksen Perusturvaan.

Lakki kourassa ja nöyränä. 

Kaikki tämä vaikuttaa ensi kuukauden tuloissa.

Velkaa tuli oikein huolella.

Puhelimesta poistin 6,90 € turvan. 

Lyhennys on 11 €.

Osamaksua elokuun laskusta 24,80 €.

Ja vuokraa sitten 280 € .

Ja uusi Elisan lasku noin 100 €.

Toivottavasti ennen joulukuuta talous hallinnassa. 


Eläkehakemus edelleen käsittelyssä Kelassa. 

Luoja luoduistaan huolen pitää. 


29.09.2026 LOKAKUULLE MENNÄÄN JA TALOUS HUOLET PAINAA

 LOKAKUULLE MENNÄÄN JA TALOUS HUOLET PAINAA Kyllä oli vaikea syyskuu.  Mistään ei voinut oikein säästää, ja menoja enemmän , kuin laki salli...